Sivut

maanantai 8. kesäkuuta 2015

APE1 - tullaan tutuiksi

Huh! Opettajan pedagogisten opintojen startti tehty ammattipedagogiikan teemojen äärellä. Päivä piti sisällään orientaatiota opiskeluun, paljon uusia ihmisiä, termejä sekä käsitteitä. Lisäksi on opeteltava uusia työkaluja ja sisäistettävä erilaisia työskentelytapoja. Vähän kauhuissaan, mutta toisaalta innoissaan odottaen, mitä tulevat 60 op:tä pitävät sisällään. Onneksi edellisistä opinnoista on vain vähän aikaa, niin ei ole opiskelurutiini päässyt täysin unohtumaan. 


Mukavan oloinen sakki koossa ja ennen kaikkea mielenkiintoista työskennellä eri osaamisalojen ihmisten kanssa. Kunhan ryhmämme hitsautuu hyvin yhteen, olemme aika kova tiimi! Kokemuksista ja käytännön osaamisesta kumpuaa paljon tietoa teorian tueksi. Ryhmässämme on paljon jo opetustyötä tehneitä, joten on mielenkiintoista kuulla heidän näkemyksiään opintojen edetessä. Tutustumisen välineenä käytimme ammatillisen asiantuntijuuden kukkaa, jolloin pääsimme pohtimaan omia vahvuuksiamme ja tavoitteitamme koulutuksen suhteen. Vaikka ihmiset ovat eri lähtökohdista ja taustoilta liikkeellä, on meillä kaikilla yhteinen ja sama päämäärä saada opettajan pedagoginen pätevyys. Opintojen aikana pääsemme prosessoimaan omaa osaamispolkuamme ja ammatillista kasvamista. Saamme myös työkaluja toisten ihmisten ohjaamisen ja opettamiseen.


Omaa osaamistakin pääsee tarkastelemaan uudessa valossa. Asiantuntijatehtävissä toimiminenkin on vaatinut osaamisen jakamista ja tiedon siirtämistä kollegoille, mutta nyt mukaan tulee paljon uusia aspekteja. Vaikka en välttämättä toimisikaan tulevaisuudessa opettajan tehtävissä, voi näistä opinnoista olla paljon hyötyä tulevaisuuden kannalta. Oppia voi hyödyntää vaikkapa sisäisissä koulutuksissa, perehdyttämisessä tai asioiden dokumentoinnissa. Esimiestehtävissä on läheisesti tekemisissä ihmisten osaamisen tunnistamisen ja kehittämisen kanssa. Varmasti täältä saatuja työkaluja on mahdollista hyödyntää pitkälti myös työelämän tarpeisiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti