1.12.2015
Joulua odotellessa alkoi viimeinen rutistus APE-päivien suhteen, puolen
vuoden urakka loppusuoralla. Päivien numeroinnit on ilmeisesti kaikilla hukassa, kun jossakin lukee APE11-14, jossakin APE11-15 ja itse olen näemmä jo elänyt APE11 jo aiemmin. Ehkä tämä(kin) kuvastaa koko opintokokonaisuuden hajanaisuutta ja epäjohdonmukaisuutta näin insinöörin silmin. Mutta sisältöhän se on tärkein.
Näiden viimeisten lähiopetuspäivien helmiä olivat opiskelijoiden pitämät
ryhmäopetustuokiot. Tämän päivän ohjelmassa olivat yrittäjyyskasvatus,
työelämälähtöisyys ja kestävä kehitys. Sinällään jokaiselle tavallaan tuttuja
aiheita, mutta opettajuusnäkökulma on monelle uutta.
Aloitimme yrittäjyyskasvatuksella. Asialla oli
aiheen asiantuntijoita, sillä useimmilla oli ”oikeaa” yrittäjyyskokemusta. Yrittäjyyskasvatus
on monitahoinen käsite, joka voi tarkoittaa sisäistä asennetta ja sisäistä
yrittäjyyttä. Ja tietenkin se johdattaa myös varsinaiseen yrittäjyyteen ja
yrittäjänä toimimiseen. Se antaa valmiuksia toimia yrittäjämäisesti niin omassa
toiminnassa kuin mahdollisesti myös yrittäjänä. Nykyisin ammatillisen
peruskoulutuksen oppimisympäristöjä kehitetään yrittäjyyttä tukevaan suuntaan.
Opiskelijat voivat pyörittää yritystoimintaa opiskelujensa ohessa ja näin saada
konkreettista kokemusta ja osaamista aiheesta. Tärkeintä yrittäjyyskasvatuksen
osaamisen kehittämisen suhteen on, että opiskelija pystyy opintojen perusteella
rakentamaan kannattavaa yrittäjyyttä. Omalla alallani on erittäin tärkeää, että
työntekijöillä on riittävän hyvä liiketoimintaosaaminen ja yrittäjämäinen
asenne, vaikka paljon työskennelläänkin toisten palveluksessa. Kuitenkin
valtaosa toimii yrityksissä, jotka tuottavat palveluita, tuotteita tms. On
ymmärrettävä työn kannattavuus ja asiakaspalvelu on tärkeä osa työn
suorittamista. Entisissä työpaikoissa on ollut myös paljon sisäisiä
asiakkuuksia, ei pelkästään loppuasiakkaita.
Yrittäjiltä vaaditaan monia taitoja. Asiakaspalvelutaidot,
kiinnostus omaan alaan, tavoitteiden asetus, kokonaiskuvan rakentaminen,
liiketoimintasuunnitelman tekeminen, asiakaskunnan määrittäminen, tiedostaa
oman yrityksen vahvuudet, taustatietojen (kilpailutilanne jne.) kartoitus,
kannattavuuslaskelmien tekeminen, yrityksen kehittäminen… lista on lähes
loputon. Yrittäjyyteen tulee yhdistää myös omien rajojen tunteminen ja sitä
myötä tiedostaa ne asiat, joita hän voi ulkoistaa. Yleensä tällaiset asiat ovat
asioita, jotka eivät ole yrityksen ydinosaamista tai asioita, joihin yrittäjän
taidot/kyvyt eivät riitä. Yrittäjänä on usein kova koulu, ei suinkaan se
kaikkein helpoin tie kahlata elämän läpi. Kuinka tällaiset asiat sitten saisi
kuulostamaan kiinnostavilta nuorten opiskelijoiden ajatuksissa. Olisin
toivonut, että oltaisiin pystytty saamaan enemmän eväitä sisäisen yrittäjyyden kasvattamiseen
ja ohjaamiseen. Kuinka voisin kehittää sitä myös itsessäni?
Päivän toisena aiheena oli työelämälähtöisyys.
Aihetta lähdettiin käsittelemään lainsäädännön määrittelemien vaatimusten
pohjalta. Oppilaitosten tulee tehdä yhteistyötä työelämän edustajien kanssa,
jotta työelämän tarpeet määrittävät opiskelun suuntaa. Tällä tavalla
varmistetaan, että opiskelijoilla on valmistuttuaan riittävät eväät työelämässä
pärjäämiseen ja riittävä osaaminen. Opettamisesta tulee tehokasta ja tarpeisiin
vastaavaa. Opiskelijan ongelmanratkaisutaidot kehittyvät valmiille tasolle
ennen työelämään siirtymistä. Oman alan kehitys on niin nopeaa, että on
välttämättömyys, että opetus on erittäin lähellä työelämän tarpeita. Vaikka
kävimmekin työelämälähtöisyyttä ammatillisen peruskoulutuksen näkökulmasta ja
on sama tarve nähtävissä myös ammattikorkeakoulussa ja yhä enenevässä määrin
myös yliopistomaailmassa.
Työelämälähtöisessä opiskelussa opiskelija
pääsee soveltamaan teoriaa käytäntöön, pystyy tarkastelemaan ilmiöitä
todellisissa ympäristössä sekä saa käytännön harjoitusta ohjatusti ja
valvotusti. Opettajan näkökulmasta työelämälähtöisyys vaatii työelämäkokemusta
ja sen osaamisen jatkuvaa ylläpitämistä. Opettajan tulee pystyä antamaan
valmiuksia luovuuteen ja ongelmien ratkaisuun sekä luomaan kykyä sietää
epävarmuutta ja muutoksia. Opiskelijaa tulee ohjata havainnointiin, reflektiivisyyteen
sekä ongelmanratkaisuun.
Kuinka YTO-aineita voitaisiin kytkeä
työelämään, jolloin näitä aiheita käsiteltäisiin oikeissa asiayhteyksissä.
Matematiikka opiskeltaisiin autenttisissa tilanteissa kentällä, samoin kieliä.
Oppiminen saisi lisää mielekkyyttä ja mahdollisesti motivoisi opiskelijaa enemmän.
Omien opiskelujeni aika työelämäkytkentä oli aika löyhää ja omien opiskeltavien
aineiden ja aiheiden kytkeytymistä tulevaa työhön oli joskus mahdotonta nähdä.
Oman alan koulutus teknologisella alalla vaatii kuitenkin jatkuvaa työelämän
seuraamista ja kehittymistä. Omassa työssä opettajana on pakko pitää opetustyö työelämälähtöisenä ja työelämän tarpeisiin vastaavana.
Kolmas opetustuokio oli kestävän kehityksen
ryhmän valmistelema hetki. Kestävällä kehityksellä on kolme ulottuvuutta:
taloudellinen, ekologinen sekä sosiaalinen ja kulttuurinen kestävä kehitys. Eri
ulottuvuudet ovat kytkeytyneet toisiinsa eikä niitä voi kokonaan pitää
erillisinä kokonaisuuksina. Monet toimivat tiedostamattaan kestävän kehityksen
periaatteiden mukaan, sillä ne ovat hyvin arkisia asioita, joihin voi
jokapäiväisessä toiminnassa vaikuttaa. Kierrättäminen ja kestävien ratkaisujen
tekeminen onkin jo tuttua omassa päivittäisessä toiminnassa, mutta kestävän
kehityksen taloudellinen ja sosiaalinen näkökulma toi uusia aspekteja tähän
asiaan. Ylikierrättäminen on kierrättämistä, josta ei tosiasiassa synny enää säästöä vaan olisi kestävän kehityksen kannalta parempi hankkia uusi tuote. Samoin taloudellinen näkökulma kannustaa kuitenkin kuluttumaankin, mutta terveeltä pohjalta ja tekemään kestäviä ja harkittuja hankintoja. Niitäpä tässä on parin viime vuoden aikana joutunut pakostakin tekemään, kun on joutunut miettimään kaikkia hankintoja siitä näkökulmasta, että ne ovat järkeviä hankintoja.
Myös oppilaitoksissa pyritään edistämään
kierrätystä ja ekologisia ratkaisuja. Jätteistä on tullut raaka-ainetta, jota
voidaan hyödyntää uudelleen. Nykyisin toimitaan paljon sähköisessä maailmassa ja esimerkiksi monisteita jaetaan vähemmän, koska materiaalia on sähköisesti saatavilla. Tajusin jonkin aika sitten, että tehdessäni ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyön, en printannut sitä kertaakaan paperille eikä siitä ole olemassa "oikeaa" kirjallista versiota. Enkä kyllä ole kokenut, että minulla olisi tarvetta sitä saadakaan paperiversiona. Olen siis toiminut tämän suhteen alitajuntaisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Hyvä minä!
2.12.2015
Viimeinen APE-päivä. Vähän haikea
olo, viimeistä kertaa tämän porukan kanssa yhdessä. Parasta antia näissä
päivissä on kuitenkin olleet meidän opiskelijoiden jakamat kokemukset
opetettavista aiheista. Koska itsellä ei opetuskokemusta ole, on näistä
hetkistä yrittänyt ammentaa kaiken irti.
Heti aamun alkuun oli meidän ryhmän
erityiskasvatuksen opetustuokio. Aihe oli minun mielestäni kaikkein haastavin
näistä viidestä aiheesta, joita oli meidän ryhmäopetustuokioiden aiheiksi
valikoitu. Varsinkin, kun itselläni ei ole minkäänlaista kosketuspintaa asiaan.
Erittäin hankalaa opettaa aiheesta, josta itsellä ei ole minkäänlaista
kokemusta ja yleisöstä löytyy ihmisillä, joilla on osaaminen opetettavan aiheen
suhteen parempi kuin oma. Vähän ristiriitainen tilanne siis. Ja tulipa hyvä
opetus heti opetustuokion alkuun, että pitäisi alkaa opettelemaan taas Windows
käyttöliittymän käyttö, sillä ilmeisesti oppilaitoskäytössä siitä ei pääse
eroon sitten millään. Muiden käyttöjärjestelmien sovelluksien käyttäminen on hankalaa näiden Microsoftin tuotteiden kanssa. No pieniä murheita nämä
tietotekniset hankaluudet tässä maailmassa. Itse opetustuokio meni mielestäni
muuten hyvin, mutta ryhmämme innostus aiheesta aiheutti sen, että mentiin
rutkasti yliajalle. Toisaalta onko 1,5 tunnin opetus lähellekään sitä, mitä
erityiskasvatuksesta pitäisi tietää. Kaikki tulevat joka tapauksessa kohtaamaan
erityisiä oppilaita, toiset enemmän, toiset vähemmän. Oman osuuteni sain
pidettyä melkein aikataulussa, mutta muutaman minuutin venyminen siellä ja
täällä aiheuttaa koko kokonaisuuden lipsumisen pahasti yli. Mutta aihe on
erittäin tärkeä. Toivottavasti tulevissa APE-opinnoissa ainakin tämä aihealue
saa suuremman painotuksen. Aihe on sellainen, josta harvoin voi
hankkia osaamista ennen kuin opetustyötä tekee. Itse en ole koskaan edes tavannut
ketään erityisopiskelijaa. Hieman vaikeaa siis samaistua tilanteeseen pelkästään teoreettiselta pohjalta. Opetusharjoittelussa voi siis olla haasteita, mikäli
opetettavaan ryhmässä sattuu olemaan erityisoppijoita. Mutta palaan opetustuokioomme
paremmin myöhemmässä vaiheessa, kun analysoin saamaamme palautetta. Suullista
palautetta emme ehtineet aikataulullisista syistä saada.
Edit: Saimme melkein jokaiselta opiskelijalta palautetta opetustuokiostamme - toisin kuin aiemmasta tuokiosta, jossa olin mukana. Ihan mielenkiintoista nähdä miten eri tavalla ihmiset kokevat opetustilanteen. Toisten mielestä rauhallisuus oli hyvä juttu, kun toiset olisivat odottaneet reippaampaa otetta. Siinäpä onkin opettajan uralle haastetta saada tarjottua jokaiselle jotain, oli se sitten rauhallisempi tuokio tai reippaampi ja räväkämpi. En usko, että aina jopa teennäisellä tai ylitse vuotavalla iloisuudellakaan voi asioita opettaa, riippuu niin paljon aiheesta ja sen vakavuudesta. Palaute oli pääsääntöisesti positiivista ja kannustavaa, moni olisi toivonut lisää aikaa meidän tärkeälle aiheelle ja venynyt aikataulukaan ei noussut esille monessa palautteessa. Opetusmenetelmiämme pidettiin monipuolisina ja hauskoina, erityisesti kollegani vetämä aivojumppatuokio oli noussut positiivisena kokemuksena ylös. Ei opetuksen tarvitse olla joka hetki niin vakavaa paikallaan istumista, varsinkin jos liikkeen saa yhdistettyä aiheeseen. Myös erilaiset opetustilat luovat haasteita opetukseen, kaikki kalusteiden, av-laitteiden jne. sijoittelu pitäisi pystyä ottamaan ennalta huomioon opetusta suunniteltaessa. Jos menet ennalta täysin tuntemattomaan tilaan, voi olla, että ennalta suunnittelemasi opetusmenetelmät ja -tavat eivät toimi tarkoituksenmukaisesti. Yleisesti palautteen antamisesta tuli mieleeni se tosiasia, että henkilökohtaisen rakentavan/kehittävän/korjaavan palautteen antamisessa pitäisi muistaa se, että se on HENKILÖKOHTAISTA, ei toisten kuullen tai nähden annettavaa. Positiivista palautettahan voi antaa myös "julkisesti".
Edit: Saimme melkein jokaiselta opiskelijalta palautetta opetustuokiostamme - toisin kuin aiemmasta tuokiosta, jossa olin mukana. Ihan mielenkiintoista nähdä miten eri tavalla ihmiset kokevat opetustilanteen. Toisten mielestä rauhallisuus oli hyvä juttu, kun toiset olisivat odottaneet reippaampaa otetta. Siinäpä onkin opettajan uralle haastetta saada tarjottua jokaiselle jotain, oli se sitten rauhallisempi tuokio tai reippaampi ja räväkämpi. En usko, että aina jopa teennäisellä tai ylitse vuotavalla iloisuudellakaan voi asioita opettaa, riippuu niin paljon aiheesta ja sen vakavuudesta. Palaute oli pääsääntöisesti positiivista ja kannustavaa, moni olisi toivonut lisää aikaa meidän tärkeälle aiheelle ja venynyt aikataulukaan ei noussut esille monessa palautteessa. Opetusmenetelmiämme pidettiin monipuolisina ja hauskoina, erityisesti kollegani vetämä aivojumppatuokio oli noussut positiivisena kokemuksena ylös. Ei opetuksen tarvitse olla joka hetki niin vakavaa paikallaan istumista, varsinkin jos liikkeen saa yhdistettyä aiheeseen. Myös erilaiset opetustilat luovat haasteita opetukseen, kaikki kalusteiden, av-laitteiden jne. sijoittelu pitäisi pystyä ottamaan ennalta huomioon opetusta suunniteltaessa. Jos menet ennalta täysin tuntemattomaan tilaan, voi olla, että ennalta suunnittelemasi opetusmenetelmät ja -tavat eivät toimi tarkoituksenmukaisesti. Yleisesti palautteen antamisesta tuli mieleeni se tosiasia, että henkilökohtaisen rakentavan/kehittävän/korjaavan palautteen antamisessa pitäisi muistaa se, että se on HENKILÖKOHTAISTA, ei toisten kuullen tai nähden annettavaa. Positiivista palautettahan voi antaa myös "julkisesti".
Toinen opetustuokio oli monikulttuurisuudesta
ja kansainvälisyydestä. Oma työhistoriani on aika pitkälti monikulttuurista ja
kansainvälisistä työyhteisöistä, joten oli mielenkiintoista kuulla, kuinka tämä
näkökulma tulee esille opettamisessa. Olen opiskellut aikoinaan oman amk-tutkintoni englanninkielisessä koulutusohjelmassa, jossa oli muutamia opiskelijoita myös ulkomailta. Mielenkiintoista kuulla nyt, mikä tilanne on lähes 20 vuoden jälkeen. Aikamoisia harppauksia on otettu monella saralla. SWOT-analyysissä
jäi vähän epäselväksi, mitä piti arvioida (sisäinen/ulkoinen ympäristö) ja
miten se edisti oppimistani aiheesta. Enkä tainnut olla ainoa. Monikulttuurisuus ja kansainvälisyys on
nykyisin yksi arjen perustaidoista. Kansainvälistymisen myötä on tärkeää, että myös oppilaitokset elävät mukana. Odottamaan ei todellakaan voi jäädä.
Tutkinnon perusteissa valmistuvilta opiskelijoilta
edellytetään tarpeellista kielitaitoa, sosiaalisia taitoja, vieraiden
kulttuurien ja muiden maiden työelämän tuntemusta. Tutkinnon suorittajan
odotetaan toimivan asiallisesti ja työelämän vaatimusten mukaan myös
kansainvälisessä ympäristössä. Varsinaista vaatimusta laissa ei kansainvälisyyden suhteen ole, mutta se on luettavissa sieltä rivien välistä.
Monikulttuurisuus on jatkuva prosessi, eri
kulttuurien vuorovaikutus. On olennaista hyväksyä, että kaikki ovat
samanvertaisia ja tasa-arvoisia. Oppimalla tuntemaan toisen taustatekijät ja
tavat toimia on tärkeää hyvän yhteistyön rakentamisen kannalta. Monikulttuurisuus
on myös asioiden yhdessä tekemistä ja kokemusten vertaamista ja vaihtamista.
Maahanmuuttajien kotoutumisprosessi on tärkeä vaihe ihmisen saapuessa Suomeen
ja sen tavoitteena on, että maahanmuuttaja saavuttaa suomalaisessa
yhteiskunnassa tarvittavat keskeiset tiedot ja taidot. Maahanmuuttajille
järjestetään ammatillista koulutusta mm. ammatillisena peruskoulutuksena,
valmentavaa koulutuksia, oppisopimuskoulutusta, ammatillista aikuiskoulutusta,
ammattikorkeakoulut ja yliopisto. Oppimisen arviointi on tärkeää
ulkomaalaistaustaisten kanssa toimiessa. Suomessa mielestäni maahanmuuttajat otetaan (tai ainakin yritetään ottaa) mukaan koulutusputkeen. Eri asia on, kuinka tätä mahdollisuutta hyödynnetään. Millainen tilanne on, jos suomalainen lähtee johonkin toiseen maahan? Onko koulutusmahdollisuudet yhtä hyvät.
Oppilaitoksissa kansainvälisyys opettajan työssä näkyy
opiskelijavaihtoina, opettajavaihtoina, TOP ulkomailla, yhteyksien luominen,
vierailijat, koulun esittely, vaihto-opiskelijoiden opetus/ohjaus, kielen
opiskelu, KV-päivä, koulutusvienti. Kansainvälisyys asenteina, uskalluksena ja
ymmärryksenä, kotikansainvälisyytenä, kansallinen ja seudullinen
kansainvälisyys, KV-liikkuvuus. Mahdollisuuksia on siis monia, mutta käytännön toteutumisessa on ilmeisesti vielä jonkin verran oppilaitoskohtaisia eroavaisuuksia. Opettajan monikulttuuriseen työhön liittyviä
tekijöitä: Yhteiskunta, koulu, opettajan oma kompetenssi,
maahanmuuttajaoppilas, monikulttuurikasvatus. Opettajan työn perustana on
opettajan kulttuuriset tiedot, pedagogiset taidot, monikulttuurisuuteen
liittyvät kokemukset sekä asenteet. Opetuskokonaisuus oli sinällään hyvä, mutta jäin vähän kaipaamaan konkreettisempaa lähestymistä. Miten monikulttuurisuus näkyy opettajan päivittäisessä työssä? Riittääkö se, että tiedostan eri kulttuurien erot vai pitäisikö se oikeasti ottaa huomioon opetustyössä.
Viimeiselle tunnille saimme vierailijan, joka
kertoi omasta kultturien kohtaamisesta tullessaan Suomeen. Mielenkiintoisia
kokemuksia. Jäi kuitenkin vähän epäselväksi, oliko hänen tarkoituksenaan puhua
myös oppilaitosten TKI-työstä. Joka
tapauksessa hyvin silmiä avaavaa kuulla omasta kulttuuristaan toisesta
kulttuurista tulevan silmin. Ja se kuinka hyvältä maalta meidän oma isänmaamme loppujen lopuksi kuulostaakaan.
Kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoisia opetuskokonaisuuksia, mielellään asioista olisi kuullut vähän löysemmällä aikataululla, jotta asioista olisi saanut enemmän irti. Nyt kaikki opetuskokonaisuudet olivat juosten kahlattuja kokonaisuuksia.
Kiitos opettajaopiskelijoille ja tsemppiä
tulevaan! Miten hienoja ja erilaisia persoonia kaikki ovatkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti