Sivut

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

APE12 jne.

1.12.2015 
Joulua odotellessa alkoi viimeinen rutistus APE-päivien suhteen, puolen vuoden urakka loppusuoralla. Päivien numeroinnit on ilmeisesti kaikilla hukassa, kun jossakin lukee APE11-14, jossakin APE11-15 ja itse olen näemmä jo elänyt APE11 jo aiemmin. Ehkä tämä(kin) kuvastaa koko opintokokonaisuuden hajanaisuutta ja epäjohdonmukaisuutta näin insinöörin silmin. Mutta sisältöhän se on tärkein.

Näiden viimeisten lähiopetuspäivien helmiä olivat opiskelijoiden pitämät ryhmäopetustuokiot. Tämän päivän ohjelmassa olivat yrittäjyyskasvatus, työelämälähtöisyys ja kestävä kehitys. Sinällään jokaiselle tavallaan tuttuja aiheita, mutta opettajuusnäkökulma on monelle uutta.

Aloitimme yrittäjyyskasvatuksella. Asialla oli aiheen asiantuntijoita, sillä useimmilla oli ”oikeaa” yrittäjyyskokemusta. Yrittäjyyskasvatus on monitahoinen käsite, joka voi tarkoittaa sisäistä asennetta ja sisäistä yrittäjyyttä. Ja tietenkin se johdattaa myös varsinaiseen yrittäjyyteen ja yrittäjänä toimimiseen. Se antaa valmiuksia toimia yrittäjämäisesti niin omassa toiminnassa kuin mahdollisesti myös yrittäjänä. Nykyisin ammatillisen peruskoulutuksen oppimisympäristöjä kehitetään yrittäjyyttä tukevaan suuntaan. Opiskelijat voivat pyörittää yritystoimintaa opiskelujensa ohessa ja näin saada konkreettista kokemusta ja osaamista aiheesta. Tärkeintä yrittäjyyskasvatuksen osaamisen kehittämisen suhteen on, että opiskelija pystyy opintojen perusteella rakentamaan kannattavaa yrittäjyyttä.  Omalla alallani on erittäin tärkeää, että työntekijöillä on riittävän hyvä liiketoimintaosaaminen ja yrittäjämäinen asenne, vaikka paljon työskennelläänkin toisten palveluksessa. Kuitenkin valtaosa toimii yrityksissä, jotka tuottavat palveluita, tuotteita tms. On ymmärrettävä työn kannattavuus ja asiakaspalvelu on tärkeä osa työn suorittamista. Entisissä työpaikoissa on ollut myös paljon sisäisiä asiakkuuksia, ei pelkästään loppuasiakkaita.

Yrittäjiltä vaaditaan monia taitoja. Asiakaspalvelutaidot, kiinnostus omaan alaan, tavoitteiden asetus, kokonaiskuvan rakentaminen, liiketoimintasuunnitelman tekeminen, asiakaskunnan määrittäminen, tiedostaa oman yrityksen vahvuudet, taustatietojen (kilpailutilanne jne.) kartoitus, kannattavuuslaskelmien tekeminen, yrityksen kehittäminen… lista on lähes loputon. Yrittäjyyteen tulee yhdistää myös omien rajojen tunteminen ja sitä myötä tiedostaa ne asiat, joita hän voi ulkoistaa. Yleensä tällaiset asiat ovat asioita, jotka eivät ole yrityksen ydinosaamista tai asioita, joihin yrittäjän taidot/kyvyt eivät riitä. Yrittäjänä on usein kova koulu, ei suinkaan se kaikkein helpoin tie kahlata elämän läpi. Kuinka tällaiset asiat sitten saisi kuulostamaan kiinnostavilta nuorten opiskelijoiden ajatuksissa. Olisin toivonut, että oltaisiin pystytty saamaan enemmän eväitä sisäisen yrittäjyyden kasvattamiseen ja ohjaamiseen. Kuinka voisin kehittää sitä myös itsessäni?

Päivän toisena aiheena oli työelämälähtöisyys. Aihetta lähdettiin käsittelemään lainsäädännön määrittelemien vaatimusten pohjalta. Oppilaitosten tulee tehdä yhteistyötä työelämän edustajien kanssa, jotta työelämän tarpeet määrittävät opiskelun suuntaa. Tällä tavalla varmistetaan, että opiskelijoilla on valmistuttuaan riittävät eväät työelämässä pärjäämiseen ja riittävä osaaminen. Opettamisesta tulee tehokasta ja tarpeisiin vastaavaa. Opiskelijan ongelmanratkaisutaidot kehittyvät valmiille tasolle ennen työelämään siirtymistä. Oman alan kehitys on niin nopeaa, että on välttämättömyys, että opetus on erittäin lähellä työelämän tarpeita. Vaikka kävimmekin työelämälähtöisyyttä ammatillisen peruskoulutuksen näkökulmasta ja on sama tarve nähtävissä myös ammattikorkeakoulussa ja yhä enenevässä määrin myös yliopistomaailmassa.

Työelämälähtöisessä opiskelussa opiskelija pääsee soveltamaan teoriaa käytäntöön, pystyy tarkastelemaan ilmiöitä todellisissa ympäristössä sekä saa käytännön harjoitusta ohjatusti ja valvotusti. Opettajan näkökulmasta työelämälähtöisyys vaatii työelämäkokemusta ja sen osaamisen jatkuvaa ylläpitämistä. Opettajan tulee pystyä antamaan valmiuksia luovuuteen ja ongelmien ratkaisuun sekä luomaan kykyä sietää epävarmuutta ja muutoksia. Opiskelijaa tulee ohjata havainnointiin, reflektiivisyyteen sekä ongelmanratkaisuun.
Kuinka YTO-aineita voitaisiin kytkeä työelämään, jolloin näitä aiheita käsiteltäisiin oikeissa asiayhteyksissä. Matematiikka opiskeltaisiin autenttisissa tilanteissa kentällä, samoin kieliä. Oppiminen saisi lisää mielekkyyttä ja mahdollisesti motivoisi opiskelijaa enemmän. Omien opiskelujeni aika työelämäkytkentä oli aika löyhää ja omien opiskeltavien aineiden ja aiheiden kytkeytymistä tulevaa työhön oli joskus mahdotonta nähdä. Oman alan koulutus teknologisella alalla vaatii kuitenkin jatkuvaa työelämän seuraamista ja kehittymistä. Omassa työssä opettajana on pakko pitää opetustyö työelämälähtöisenä ja työelämän tarpeisiin vastaavana.

Kolmas opetustuokio oli kestävän kehityksen ryhmän valmistelema hetki. Kestävällä kehityksellä on kolme ulottuvuutta: taloudellinen, ekologinen sekä sosiaalinen ja kulttuurinen kestävä kehitys. Eri ulottuvuudet ovat kytkeytyneet toisiinsa eikä niitä voi kokonaan pitää erillisinä kokonaisuuksina. Monet toimivat tiedostamattaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaan, sillä ne ovat hyvin arkisia asioita, joihin voi jokapäiväisessä toiminnassa vaikuttaa. Kierrättäminen ja kestävien ratkaisujen tekeminen onkin jo tuttua omassa päivittäisessä toiminnassa, mutta kestävän kehityksen taloudellinen ja sosiaalinen näkökulma toi uusia aspekteja tähän asiaan. Ylikierrättäminen on kierrättämistä, josta ei tosiasiassa synny enää säästöä vaan olisi kestävän kehityksen kannalta parempi hankkia uusi tuote. Samoin taloudellinen näkökulma kannustaa kuitenkin kuluttumaankin, mutta terveeltä pohjalta ja tekemään kestäviä ja harkittuja hankintoja. Niitäpä tässä on parin viime vuoden aikana joutunut pakostakin tekemään, kun on joutunut miettimään kaikkia hankintoja siitä näkökulmasta, että ne ovat järkeviä hankintoja.

Myös oppilaitoksissa pyritään edistämään kierrätystä ja ekologisia ratkaisuja. Jätteistä on tullut raaka-ainetta, jota voidaan hyödyntää uudelleen. Nykyisin toimitaan paljon sähköisessä maailmassa ja esimerkiksi monisteita jaetaan vähemmän, koska materiaalia on sähköisesti saatavilla. Tajusin jonkin aika sitten, että tehdessäni ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyön, en printannut sitä kertaakaan paperille eikä siitä ole olemassa "oikeaa" kirjallista versiota. Enkä kyllä ole kokenut, että minulla olisi tarvetta sitä saadakaan paperiversiona. Olen siis toiminut tämän suhteen alitajuntaisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Hyvä minä!

2.12.2015

Viimeinen APE-päivä. Vähän haikea olo, viimeistä kertaa tämän porukan kanssa yhdessä. Parasta antia näissä päivissä on kuitenkin olleet meidän opiskelijoiden jakamat kokemukset opetettavista aiheista. Koska itsellä ei opetuskokemusta ole, on näistä hetkistä yrittänyt ammentaa kaiken irti.

Heti aamun alkuun oli meidän ryhmän erityiskasvatuksen opetustuokio. Aihe oli minun mielestäni kaikkein haastavin näistä viidestä aiheesta, joita oli meidän ryhmäopetustuokioiden aiheiksi valikoitu. Varsinkin, kun itselläni ei ole minkäänlaista kosketuspintaa asiaan. Erittäin hankalaa opettaa aiheesta, josta itsellä ei ole minkäänlaista kokemusta ja yleisöstä löytyy ihmisillä, joilla on osaaminen opetettavan aiheen suhteen parempi kuin oma. Vähän ristiriitainen tilanne siis. Ja tulipa hyvä opetus heti opetustuokion alkuun, että pitäisi alkaa opettelemaan taas Windows käyttöliittymän käyttö, sillä ilmeisesti oppilaitoskäytössä siitä ei pääse eroon sitten millään. Muiden käyttöjärjestelmien sovelluksien käyttäminen on hankalaa näiden Microsoftin tuotteiden kanssa. No pieniä murheita nämä tietotekniset hankaluudet tässä maailmassa. Itse opetustuokio meni mielestäni muuten hyvin, mutta ryhmämme innostus aiheesta aiheutti sen, että mentiin rutkasti yliajalle. Toisaalta onko 1,5 tunnin opetus lähellekään sitä, mitä erityiskasvatuksesta pitäisi tietää. Kaikki tulevat joka tapauksessa kohtaamaan erityisiä oppilaita, toiset enemmän, toiset vähemmän. Oman osuuteni sain pidettyä melkein aikataulussa, mutta muutaman minuutin venyminen siellä ja täällä aiheuttaa koko kokonaisuuden lipsumisen pahasti yli. Mutta aihe on erittäin tärkeä. Toivottavasti tulevissa APE-opinnoissa ainakin tämä aihealue saa suuremman painotuksen. Aihe on sellainen, josta harvoin voi hankkia osaamista ennen kuin opetustyötä tekee. Itse en ole koskaan edes tavannut ketään erityisopiskelijaa. Hieman vaikeaa siis samaistua tilanteeseen pelkästään teoreettiselta pohjalta. Opetusharjoittelussa voi siis olla haasteita, mikäli opetettavaan ryhmässä sattuu olemaan erityisoppijoita. Mutta palaan opetustuokioomme paremmin myöhemmässä vaiheessa, kun analysoin saamaamme palautetta. Suullista palautetta emme ehtineet aikataulullisista syistä saada.

Edit: Saimme melkein jokaiselta opiskelijalta palautetta opetustuokiostamme - toisin kuin aiemmasta tuokiosta, jossa olin mukana. Ihan mielenkiintoista nähdä miten eri tavalla ihmiset kokevat opetustilanteen. Toisten mielestä rauhallisuus oli hyvä juttu, kun toiset olisivat odottaneet reippaampaa otetta. Siinäpä onkin opettajan uralle haastetta saada tarjottua jokaiselle jotain, oli se sitten rauhallisempi tuokio tai reippaampi ja räväkämpi. En usko, että aina jopa teennäisellä tai ylitse vuotavalla iloisuudellakaan voi asioita opettaa, riippuu niin paljon aiheesta ja sen vakavuudesta. Palaute oli pääsääntöisesti positiivista ja kannustavaa, moni olisi toivonut lisää aikaa meidän tärkeälle aiheelle ja venynyt aikataulukaan ei noussut esille monessa palautteessa. Opetusmenetelmiämme pidettiin monipuolisina ja hauskoina, erityisesti kollegani vetämä aivojumppatuokio oli noussut positiivisena kokemuksena ylös. Ei opetuksen tarvitse olla joka hetki niin vakavaa paikallaan istumista, varsinkin jos liikkeen saa yhdistettyä aiheeseen. Myös erilaiset opetustilat luovat haasteita opetukseen, kaikki kalusteiden, av-laitteiden jne. sijoittelu pitäisi pystyä ottamaan ennalta huomioon opetusta suunniteltaessa. Jos menet ennalta täysin tuntemattomaan tilaan, voi olla, että ennalta suunnittelemasi opetusmenetelmät ja -tavat eivät toimi tarkoituksenmukaisesti. Yleisesti palautteen antamisesta tuli mieleeni se tosiasia, että henkilökohtaisen rakentavan/kehittävän/korjaavan palautteen antamisessa pitäisi muistaa se, että se on HENKILÖKOHTAISTA, ei toisten kuullen tai nähden annettavaa. Positiivista palautettahan voi antaa myös "julkisesti".

Toinen opetustuokio oli monikulttuurisuudesta ja kansainvälisyydestä. Oma työhistoriani on aika pitkälti monikulttuurista ja kansainvälisistä työyhteisöistä, joten oli mielenkiintoista kuulla, kuinka tämä näkökulma tulee esille opettamisessa. Olen opiskellut aikoinaan oman amk-tutkintoni englanninkielisessä koulutusohjelmassa, jossa oli muutamia opiskelijoita myös ulkomailta. Mielenkiintoista kuulla nyt, mikä tilanne on lähes 20 vuoden jälkeen. Aikamoisia harppauksia on otettu monella saralla. SWOT-analyysissä jäi vähän epäselväksi, mitä piti arvioida (sisäinen/ulkoinen ympäristö) ja miten se edisti oppimistani aiheesta. Enkä tainnut olla ainoa. Monikulttuurisuus ja kansainvälisyys on nykyisin yksi arjen perustaidoista. Kansainvälistymisen myötä on tärkeää, että myös oppilaitokset elävät mukana. Odottamaan ei todellakaan voi jäädä.

Tutkinnon perusteissa valmistuvilta opiskelijoilta edellytetään tarpeellista kielitaitoa, sosiaalisia taitoja, vieraiden kulttuurien ja muiden maiden työelämän tuntemusta. Tutkinnon suorittajan odotetaan toimivan asiallisesti ja työelämän vaatimusten mukaan myös kansainvälisessä ympäristössä. Varsinaista vaatimusta laissa ei kansainvälisyyden suhteen ole, mutta se on luettavissa sieltä rivien välistä.

Monikulttuurisuus on jatkuva prosessi, eri kulttuurien vuorovaikutus. On olennaista hyväksyä, että kaikki ovat samanvertaisia ja tasa-arvoisia. Oppimalla tuntemaan toisen taustatekijät ja tavat toimia on tärkeää hyvän yhteistyön rakentamisen kannalta. Monikulttuurisuus on myös asioiden yhdessä tekemistä ja kokemusten vertaamista ja vaihtamista. Maahanmuuttajien kotoutumisprosessi on tärkeä vaihe ihmisen saapuessa Suomeen ja sen tavoitteena on, että maahanmuuttaja saavuttaa suomalaisessa yhteiskunnassa tarvittavat keskeiset tiedot ja taidot. Maahanmuuttajille järjestetään ammatillista koulutusta mm. ammatillisena peruskoulutuksena, valmentavaa koulutuksia, oppisopimuskoulutusta, ammatillista aikuiskoulutusta, ammattikorkeakoulut ja yliopisto. Oppimisen arviointi on tärkeää ulkomaalaistaustaisten kanssa toimiessa. Suomessa mielestäni maahanmuuttajat otetaan (tai ainakin yritetään ottaa) mukaan koulutusputkeen. Eri asia on, kuinka tätä mahdollisuutta hyödynnetään. Millainen tilanne on, jos suomalainen lähtee johonkin toiseen maahan? Onko koulutusmahdollisuudet yhtä hyvät.

Oppilaitoksissa kansainvälisyys opettajan työssä näkyy opiskelijavaihtoina, opettajavaihtoina, TOP ulkomailla, yhteyksien luominen, vierailijat, koulun esittely, vaihto-opiskelijoiden opetus/ohjaus, kielen opiskelu, KV-päivä, koulutusvienti. Kansainvälisyys asenteina, uskalluksena ja ymmärryksenä, kotikansainvälisyytenä, kansallinen ja seudullinen kansainvälisyys, KV-liikkuvuus. Mahdollisuuksia on siis monia, mutta käytännön toteutumisessa on ilmeisesti vielä jonkin verran oppilaitoskohtaisia eroavaisuuksia. Opettajan monikulttuuriseen työhön liittyviä tekijöitä: Yhteiskunta, koulu, opettajan oma kompetenssi, maahanmuuttajaoppilas, monikulttuurikasvatus. Opettajan työn perustana on opettajan kulttuuriset tiedot, pedagogiset taidot, monikulttuurisuuteen liittyvät kokemukset sekä asenteet. Opetuskokonaisuus oli sinällään hyvä, mutta jäin vähän kaipaamaan konkreettisempaa lähestymistä. Miten monikulttuurisuus näkyy opettajan päivittäisessä työssä? Riittääkö se, että tiedostan eri kulttuurien erot vai pitäisikö se oikeasti ottaa huomioon opetustyössä.

Viimeiselle tunnille saimme vierailijan, joka kertoi omasta kultturien kohtaamisesta tullessaan Suomeen. Mielenkiintoisia kokemuksia. Jäi kuitenkin vähän epäselväksi, oliko hänen tarkoituksenaan puhua myös oppilaitosten TKI-työstä. Joka tapauksessa hyvin silmiä avaavaa kuulla omasta kulttuuristaan toisesta kulttuurista tulevan silmin. Ja se kuinka hyvältä maalta meidän oma isänmaamme loppujen lopuksi kuulostaakaan.

Kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoisia opetuskokonaisuuksia, mielellään asioista olisi kuullut vähän löysemmällä aikataululla, jotta asioista olisi saanut enemmän irti. Nyt kaikki opetuskokonaisuudet olivat juosten kahlattuja kokonaisuuksia.

Kiitos opettajaopiskelijoille ja tsemppiä tulevaan! Miten hienoja ja erilaisia persoonia kaikki ovatkaan.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

APE11 - ryhmätöiden teemoja ja ammatillista pedagogiikkaa


APE 11-päivänä osa ryhmästämme oli koululla ja osa AC-yhteyden päässä kotona/työpaikalla. Itse olin yhteydessä AC:n kautta, koska ryhmämme kokoontuu muutenkin verkon kautta. Itsestäni verkko-opetus ei edelleenkään istu hyvin olisi aihe sitten mikä hyvänsä. Kannatan siinä mielessä aitoa kanssakäymistä, mikäli se vain suinkin on mahdollista. Mutta ne säästöt ja toiminnan tehostaminen...

Rouhaisimme pintaa tulevien opetustuokioiden aiheista: kansainvälisyys ja monikultturisuus, yrittäjyyskasvatus, työelämälähtöisyys, kestävä kehitys ja erityiskasvatus. Opetustuokiot kustakin aiheesta ovat 2x45 min, mikä on huomattavan vähän aiheiden laajuuteen verrattuna. Haasteena on siis nostaa ylös tärkeimmät asiat opetustuokioon ja kerätä riittävän hyvä oheismateriaaliaineisto optimaan myöhemmin tutustuttavaksi. Erityiskasvatuksen aihe on itselleni täysin vieras, onhan kasvatus ilman erityispiirteitäkin vielä uutta ja ihmeellistä. Onneksi ryhmästämme löytyy asiantuntemusta ja käytännönkokemusta aiheesta. Itse saakin tehdä valtavan loikan mukavuusalueen ulkopuolelle (sinne missä sitä oppimista tapahtuu). Alkuperäisenä ajatuksena minulla oli ottaa valinnaisaineena erityiskasvatuksen kurssi, mutta saa nähdä mitä sen suhteen nyt sitten tekisi. 


Katsoimme videon, jossa pohdittiin mitä ammattipedagogiikka on. Mitään yksiselitteistä selitystä asialle ei ole. Se on virran ja muutosten mukana kulkemista ja muutoksiin vastaamista. Se on oppijan tukemista ja auttamista saavuttamaan kaikki ne tiedot, taidot ja asenteet, joita ammatissa toimimiseen vaaditaan. Olennaista ammattipedagogiikassa on myös se, että oppija ammatissa toimimisen ja kehittymisen taitojen lisäksi elinikäisen oppimisen avaintaidot. Ammatillisen opettajan vaelluspolku ei ole helppo, itsensä joutuu haastaamaan usein ja erilaisten asioiden äärellä. Se on myös opettajalle oivaltamista sekä hankaluuksien ja ongelmien voittamista.


Yhteisen osuuden jälkeen pidimme erkka-ryhmämme kanssa pikaisen suunnittelupalaverin, jossa aloitimme aiheemme pohdintaa ja sovimme ensimmäisestä varsinaisesta suunnitelupalaverista ensi viikolle. Ensi viikon perjantaina pitäisi jo olla toteutussuunnitelma olemassa, kun käymme sitä läpi tutorimme kanssa.








maanantai 26. lokakuuta 2015

Toiveiden mukaisia ryhmätöitä

Viimeisillä APE-opintojemme lähiopetuskerroilla on tarkoitus pitää ryhmien valmistelemia opetustuokioita. Saimme esittää toiveemme ryhmän aiheesta, kukin siis kaksi suosikkiaan aiheeksi. Lisäksi pohdimme, että koska meidän ryhmässämme on useampi kauampana asuvaa, olisi järkevää tehdä yksi ryhmistä ns. AC-ryhmäksi, joka kokoontuu verkon välityksellä työstämään omaa ryhmätyötänsä. Ryhmät sitten jaettiinkin, mutta muutamien toiveita ei oltu huomioitu, vaan heille oli annettu aiheet, jotka eivät ilmeisesti olleet saaneet niin suurta suosiota kuin toiset. Osa ryhmästä siis tekee ryhmäopetustuokion aiheesta, jotka ovat heidän mukavuusalueellansa tai muuten mielenkiinnon kohteena, osa taas aiheesta, joka ei ollut toiveiden joukossa. 

Tästä heräsikin sitten kysymys, että kuinka tällaiset tilanteet ratkaistaan oikeasssa elämässä. Siis siellä opetustyössä, josta minulla ei siis ole kokemusta. Omasta näkökulmastani tuntuisi, että opettaja ei voisi tehdä tälläistä epätasapuolista ratkaisua, jossa toisten toiveet toteutuu ja toisten ei. Pitäisikö siis olla kaikille epäreilu ja esimerkiksi arpoa ryhmät ja aiheet. Millainen vaikutus opiskelijan motivoitumisen kannalta on sillä, että hän lähtee tutkimaan aihetta, josta ei ehkä ollut niin kiinnostunut? Varsinkin, kun ensin oli mahdollisuus esittää toive aiheesta. Onko reilua laittaa opiskelijat tällaisessa tilanteessa samalle viivalle, kun arvioidaan heidän onnistumistaan? Ovatko opiskelijoiden lähtötaso huomioitu, mikäli toiset liikkuvat mukavuusalueellaan ja toiset ovat epämukavuusalueensa äärilaidoilla? Loppujen lopuksihan eniten oppia saa se, joka ei työskentele siellä omalla mukavuusalueella. Mutta osaako opiskelija arvostaa tätä oppimismahdollisuutta vai iskeekö takaraivon epäoikeudenmukaisuuden tunne läpi vieden sen pienenkin oppimismahdollisuuden?

Onko yhteisissä pelisäännöissä määritetty, kuinka toimia hankalissa tilanteissa? Opettajan työyhteisötaidot ovat siis pelissä  kaikissa valintatilanteissa. Kuinka pysyä korrektina ja oikeudenmukaisena kaikkia kohtaan, ilman lellikkejä ja heittopusseja? Jos joutuu tekemään vaikeita valintoja ja olemaan epäreilu, olemassa olevat pelisäännöt antaisivat mahdollisuuden tukeutua johonkin, jolla perusteella valinnat ja ratkaisut tehdään.

Some-Noviisista Some-Ekspertiksi


Niinhän siinä sitten kävi, että kun lähdin hakemaan Some-Noviisin titteliä, niin innostuin kerämään 25 merkkiä, jotka oikeuttavat Some-Ekspertti titteliin. Koko osaamispisteiden kerääminen oli pelillistettyä oppimista ja todella koukuttavaa. Kunpa kaikki opiskelu ja uuden oppiminen olisi yhtä kiinnostavaa :). Opittuja taitoja  ja ennen kaikkia kaikkia uusia työkaluja on helppo lähteä hyödyntämään omassa opetustyössä. Keräsin osaamismerkeistä sellaisen kokonaisuuden, jonka pystyy suorittamaan ilman, että toimii  varsinaisessa opetustyössä ja -organisaatiossa. Kehittäjän tasolle jatkaminen voisi olla mahdollista, mutta mielestäni se vaatisi oikeasti opetustyössä toimimista, jotta voisi lähteä oman työorganisaation tvt-kenttää kehittämään. Pelkällä ajatustasolla kehitystyö ei tuottaisi hedelmää. Mutta ehdottomasti nämä opitut taidot ovat tarpeen erityisesti nuorten kanssa toimiessa. Kehitys kehittyy niin hurjaa vauhtia, että oman tvt-osaamisen ylläpitäminen vaatii panostusta. Kuinka löytää ne toimivimmat ratkaisut oman opetuksen tueksi.
Social Media Class

torstai 15. lokakuuta 2015

APE10 - Oman osaamisen kehittyminen

POFO II-pysäkki. APE10-päivän aiheena oli oman osaamisen kehittyminen.
Miten kuvaan osaamisen kehittymistä portfoliossa?
Miten kehitetään ja dokumentoidaan omaa osaamista portfolion avulla?
Miten annan rakentavaa ja kehittävää vertaispalautetta portfoliosta?

Olemme kuvanneet oman osaamisemme kehittymistä tässä portfoliossa heti ensipäivistä alkaen. Koska minulla ei ole aiempaa kokemusta opettamisesta, on asioiden prosessointi huomattavasti hitaampaa ja reflektointi on vaikeampaa verrattuna siihen, jos minulla olisi jo jotakin kosketuspintaa opetusmaailmaan. Jotakin ideoita ja ajatuksia teemojen pohjalta on toki noussut, mutta kokemuksellisuudella on suuri merkitys koko kuvan rakentamisen kannalta. Jos vaikkapa tällä hetkellä ajattelee, että jokin opetusmenetelmä olisi toimiva ja hyvä, voi se olla täysi susi, kun ei etukäteen tiedä millainen opetettava aihe tai opiskelija-aines on. Mutta voihan näitä asioita ajatustasolla kokeilla ja pohtia niiden toimivuutta. Palaute on kyllä tärkeä osaa oman toiminnan reflektointia. Oma vertaispalautteen antaja on onneksi henkilö, joka antaa palautteen ajallaan ja erittäin kannustavalla otteella. Itsekin olen pyrkinyt siihen, että annetuista aikatauluista pidetään kiinni. Tulevana opettajanakin joudun pitämään kiinni siitä, että opiskelijoille annetut aikataulut esim. tehtävien suhteen pitävät puolin ja toisin.

Teimme harjoituksen osallistavalla Bonon hatut- opetusmenetelmällä (Edward de Bono ). Menetelmän tavoitteena on monipuolistaa ajattelua prosessissa. Menetelmässä ryhmän jäsenillä on kuvitteelliset hatut, jotka edustavat tiettyä väriä. Tämä väri kuvastaa kunkin ryhmän jäsenen roolia ryhmässä. Musta vastustaa, vastarannan kiiski, kritisoi, mutta perustelee oman kantansa. Keltainen on positiivinen, optimistinen ja maalailee ihannekuvia, ei huomaa sudenkuoppia. Valkoinen on positiivinen, objektiivinen ja perustaa näkemyksensä faktoihin. Vihreä on luova ja idearikas, joka hakee uusia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Punainen on tunteellinen, reagoiva ja  luottaa intuitioon. Sininen on järkevä ja omistaa laajan kokonaisnäkemyksen, on orkesterinjohtaja. Menetelmän avulla voidaan pakottaa ihmiset välillä ajattelemaan asiaa eri tavalla kuin normaalisti. Irrottautumaan omasta tavastaan ajatella ja mahdollisesti nähdä uusia aspekteja aiheen ympäriltä. Itselläni oli harjoituksessa punainen hattu, joka ei ehkä kuvaa ”työminäni” ajattelutapaa. Mutta oli ihan mielenkiintoista kokeilla elää hetki tunteella, kun yleensä elää jalat tiukasti maassa ja faktoihin perustuen. Menetelmää voisi kokeilla opetustyössä ja tietenkin ihan työyhteisön kehittämisessäkin.

Iltapäivän aiheena oli opetusharjoitteluun orientoituminen ja näyttöportfolion tekeminen.  Opetusharjoittelussa on kaksi vaihtoehtoa, ohjattu opetusharjoittelu ja osaamisen osoittaminen työssään, joista ensimmäinen vaihtoehto on minun tapani suorittaa opetusharjoittelu. Jouduin olemaan pois eniten minua koskevan osuuden, mutta onneksi opintosihteeriltä varmasti saa tukea, kun opetusharjoittelu tulee kohdallani ajankohtaiseksi. En koe, että minulla olisi mikään kiire suorittaa opetusharjoittelua heti, ehkä on parempi sulatella tätä APE-kokonaisuutta ja hankkia lisää teoreettista osaamista valinnaisten opintojen kautta. Tärkeä osa koko harjoitteluprosessia on kuitenkin ydinsuunnitelman laatiminen ja se työ pitäisikin aloittaa hyvissä ajoin ennen varsinaista harjoittelua.  Ydinsuunnitelmassa pitäisi pohtia niitä mahdollisia osaamisvajeita, joita harjoittelussa lähdetään täydentämään. Vaikka varsinaista harjoittelua en  vielä hetkeen aloitakaan, pitäisi alkaa pohtia, mikä voisi olla opetuskokonaisuus/aine, jota voisin opettaa ja missä tämän opetusharjoittelun voisi suorittaa. Jos tuntuu, että joudun täysin solmuun tämän asian kanssa, täytyy ottaa yhteyttä tutoriin ja opintosihteerin, ehkä sitten yhdessä löydämme sopivan vaihtoehdon.

Näyttöportfolio on sitten näiden opintojen kliimaksi, joka koostuu kirjallisesta osuudesta ja näyttötilaisuudesta, jossa kehitys ammatilliseksi opettajaksi tulee näkyväksi muille. Sen tarkoituksena on arvioida omaa osaamista suhteessa ammatillisen opettajan ydinosaamisalueisiin.

maanantai 28. syyskuuta 2015

MO-tuokion palautteen analyysi

Ennen kesälomaa minulla ja kahdella opiskelukaverillani oli ryhmätyönä mikro-opetustuokio toimivasta työyhteisöstä. Ehkä ajankohta, viimeinen päivä ennen opiskelutaukoa ja viimeiset hetket ennen kotiin lähtöä, aiheutti sen, että palautteita pitämästämme tuokiosta ei tullut läheskään kaikilta. Eli, jos tunsit piston sydämessäsi, niin se oli ihan ansaittua :). Toivottavasti tuokiostamme jäi kuitenkin kaikille mieleen, että toimivassa työyhteisössä noudatetaan yhteisesti sovittuja sääntöjä. Ja annetaan/otetaan vastaan palautetta. Olimme ennen mikro-opetustuokioiden alkua sopineet, että heti tuokion jälkeen 1-3 arvioijaa antaa suullisen jälkeen ja loput palauttavat kirjallisen palautteen sähköpostitse. Olimme yhdessä APE-ryhmän kanssa luoneet palautelomakkeen, jotta saisimme palautetta asioista, joiden uskomme olevan tärkeitä opetustyömme kannalta.

Saamassamme palautteessa kiiteltiin asiasisältöä, iso kiitos tästä tietenkin kuului ryhmämme asiantuntijajäsenelle, jolla työyhteisökehittäminen on syvintä substanssiosaamista. Mutta kenellepä ei olisi erilaisia kokemuksia erilaisista työyhteisöistä. Itsekään en omasta mielestäni ole ihan noviisi alalla, koska olen opiskelujeni aikana suorittanut useita esimiestyöskentelyn kursseja, joissa tärkeä osa kokonaisuutta on työyhteisökehittäminen. Lisäksi tein aikoinaan opinnäytetyöni työhyvinvoinnin kehittämisestä  esimiehen näkökulmasta.

Olimme rakentaneet MO-tuokion niin, että aluksi keräsimme ajatuksia toimivasta työyhteisöstä pariporinana. Nämä tekijät koostimme mindmap-muotoon taululle. Tätä aloitusta pidettiin hyvänä virittäytymisenä aiheeseen ja sikäli onnistuneena. Palautteen mukaan mindmap näkyi vähän huonosti (valot unohtui sytyttää taululle ja tussikaan ei ollut paras mahdollinen). Onneksi nykyteknologian aikana pystyimme ottamaan kuvan mindmapista ja liittämään sen Optimaan yhdessä MO-tuokiomme powerpointin-esityksen kanssa. Mindmapin jälkeen siirryimme varsinaiseen tuokiomme luentotyyppiseen tieto-osuuteen, jossa käytimme tukena powerpoint-esitystä. Powerpoint-esitys oli palautteen mukaan hyvää ja lähteitä oli käytetty hyvin. Joidenkin mielestä luennoiva osuus oli hieman pitkä ja olisi kaivannut ehkä jotain välikevennystä. Lisäksi meidän ei-luennoivien olisi kannattanut miettiä omaa sijaintiamme vähän tarkemmin ja ehkä istua sivulla tai osallistua enemmän luento-osuuteen, vaikkapa kysymysten muodossa. Tällä tavalla olisimme saaneet lisättyä keskinäistä vuorovaikutusta, jota palautteessa kaivattiin. Luento-osuuden jälkeen oli minun päävastuun aika eli aiheeseen liittyvä ryhmätyö, jonka tarkoituksena oli löytää omia mahdollisuuksia vaikuttaa työyhteisön toimivuuteen. Kaikkien oli tavoitteena löytää yksi asia, jota lähteä konkreettisesti viemään työpaikalleen loman jälkeen. Ryhmätyö purettiin keskustellen aiheesta. Ryhmätyö oli ehkä huono idea siihen aikaan päivästä ja varsinkin, kun kaikenlaisia ryhmätöitä oli tehty useita pitkin päivää. Kuulijoilla oli jo selvästi puhti poissa. Ehkä ajankohta ei ollut meille siinä mielessä kaiken suotuisin. Aamulla tuokiomme rytmitys olisi luultavasti toiminut paremmin.


Kaiken kaikkiaan tuokiomme sai kannustavaa palautetta. Asiasisältö oli hyvää (ja tärkeästä aiheesta), vuorovaikutuksemme oli hyvää ja esiintymisemme oli rauhallista ja selkeää, käytimme opetusmenetelmiä monipuolisesti ja ajankäytöllisesti onnistuimme hyvin. Itsekään en kärsinyt pahasti esiintymisjännityksestä, joten saatoin olla esillä melko luontevasti ja luomaan palautteen mukaan hyvän katsekontaktin yleisön kanssa. Esillä olemisessa kyllä tarvitsen edelleen harjoitusta. Mutta toivotaan, että harjoitus tekee mestarin tai ainakin ammattilaisen. Opettajan työ kuitenkin vaatii paljon esillä oloa ja sitä kautta on lähes koko ajan toisten arvioitavana.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

APE9 - Oppimisen ja osaamisen arviointia

APE9-päivä aloitettiin opiskelijoiden pitämällä MO-tuokiolla. Päivän aiheeseen liittyen opiskelijat kertoivat ammattitaidon arvioinnista näyttötutkintotilaisuuden muodossa draamaa hyväksi käyttäen. Näyttötutkintotilaisuudessa on tarkoitus arvioida miten on tehty ja millä perusteella on tehty. Arvioinnin kohteena ei siis ole arvioida sitä, mitä on tehty. Arviointitilaisuudessa mukana oli opiskelijan lisäksi työnantajan edustaja, työntekijöiden edustaja, näyttömestari sekä opettaja. Työnantaja katsoo tilannetta omasta näkökulmasta, työntekijän edustaja arvioi pärjääkö töissä, joita työpaikalla tehdään. Näyttötutkintomestari arvio perustuuko annettu näyttö tutkinnon perusteisiin. Erittäin hyvä johdatus osaamisen arviointiin ja osaamisen osoittamiseen näyttöjen kautta. Oli minulle itselleni täysin uutta asiaa ja ehkä pieni kiinnostus näyttötutkintomestarikoulutukseen heräsi samalla.

Kahvitauon jälkeen saimme ohjeistusta tulevaa oppimisprosessin pohdintaa varten. APE-opintojen alkutaival on sisältänyt paljon asiaa ja nyt olisi aika reflektoida opittua omaan (tulevaan) opetustyöhön. Tästä pohdinnasta tulemme saamaan kirjallisen palautteen ja samalla pääsemme itse harjoittelemaan kirjallisen palautteen antamista, mikä on opettajana toimimisen kannalta keskeisiä tehtäviä. Haastava pari viikkoa luvassa, kun teksti pitäisi saada vertaisparin luettavaksi. Kuinkahan se taas kirjoittaminen taas näin pitkän tauon jälkeen lähtee käyntiin.

Tämän jälkeen lähdimme tutustumaan päivän aiheeseen oppimisen ja osaamisen arviointiin opettajien johdolla. Päivän teema on pohtia, mitä arviointi on ja miten arvioidaan, millainen arviointi edistää oppimista. Lisäksi päivän teemana on tutustua erilaisiin arviointimenetelmiin. Kävimme pariporinana keskustelua arviointitilanteesta, jossa olimme olleet osallisena. Itselläni kokemusta on ollut lähinnä arvioitavana olemisesta, onneksi pariporinakaverillani oli myös kokemuksia arvioijana olemisesta. Arviointitilanteilla voi olla suuri merkitys ihmisten osaamisen kehittymisen, ammatinvalinnan, oman minän muodostaminen… jne. kannalta suuri merkitys. Tämä tosiasia tuo esiin osaamisen arviointiin liittyvän vastuun ja oikeudenmukaisuuden merkityksen. Siihen työhön on siis syytä panostaa tulevana opettajana. Arviointi/palaute on tuttua myös työelämän puolelta ja nykyään palautetta annetaan ja pyydetään enemmän kuin aiemmin esim. kehityskeskusteluiden kautta.

Arvioinnin viitekehys muodostuu ohjauksesta ja kritiikistä, oikeudenmukaisuudesta sekä huolenpidosta. Tästä kolmiosta tuli mieleen hyvän esimiehen ominaisuudet, jonka tulisi toimia oikeudenmukaisesti, ohjata ja antaa palautetta sekä pitää huolta ja kannustaa työntekijää. Kaiken kaikkiaan nämä taitaa olla hyvän yhteisötoiminnan elementtejä. Ei siis olla mitenkään uudella ja erikoisella osa-alueella vaan arvioinnin pitäisi kohdata yleisen käsityksen ja hyvien tapojen kanssa. Opettajan työssä on vain haasteena pohjata arviointia annettuihin kriteereihin eikä antaa pelkästään laadullista palautetta.

Toisen asteen koulutuksen arvioinnin kokonaisuus muodostuu osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta (aiemmin hankittu osaaminen), oppimisen arvioinnista (oppimisprosessi) ja osaamisen arvioinnista (mitä osaa oppimisen jälkeen). Oppimista arvioidaan suullisesti tai kirjallisesti, osaamista taas arvosanan muodossa todistuksessa. Ammattikorkeakoulussa arviointi perustuu opintojakson osaamistavoitteille ja arviointitiedoille. Opiskelija osoittaa oman osaamisensa sen mukaan, mitä opetusjaksokuvauksessa ja sitä tarkentavassa toteutussuunnitelmassa kerrotaan. Tällöin mitataan osaamistavoitteiden, joita opintojaksolle on määritetty, saavuttamista.  Ammatillisessa koulutuksessa voidaan käyttää tenttejä oppimisen arviointiin. Tällöin tenttiä ei arvioida numeerisesti vaan sanallisen palautteen kautta. Ammattikorkeakoulussa sen sijaan oppimista ja osaamista arvioidaan samalla kertaa esim. tentin avulla.

Palasimme vielä APE8-päivän viimeiseen harjoitukseen. Keskustelimme toimintakulttuurin vaikutuksesta opetuksen suunnitteluun. Oppilaitoksen strategialla, tavoitteilla ja yhteisillä arvoilla on merkitystä, kun uusi opettaja aloittaa työyhteisössä työskentelyn ja pystyy ottamaan jo olemassa olevat ”perinteet” huomioon. Itse en ole toiminut opetustehtävissä, joten oppilaitosmaailman toimintakulttuuri on vielä vieras. Omassa työssäni olen huomannut toimintakulttuurien vaikuttavan suuresti ihmisten työskentelymotivaatioon. Joskus voi olla vaikea päästä osaksi työyhteisöä mikäli työyhteisö on hyvin sulkeutunut ja toiminut hyvin pitkään yhdessä. Olen työskennellyt asiakkaan tiloissa, jolloin olen saanut nähdä ikään kuin ulkopuolisena työyhteisön toimintakulttuurin heikkouksia ja vahvuuksia. Jokaisesta työyhteisöstä löytyy niitä, jotka haluavat ja sopeutuvat muutoksiin, mutta jostakin syystä mieleen jäävät ne, jotka haluavat pitää vanhasta tiukasti kiinni ja torjuvat kaiken uuden. He pitävät tiukasti kiinni omasta tiedostaan eivätkä halua jakaa sitä muille. Tämä käytös hidastaa usein kehitystä ja myrkyttää työilmapiiriä.

Opetuksen työkulttuurit vaikuttavat opettajan mahdollisuuksiin toimia pedagogisesti työyhteisössä. Työkulttuurit voidaan jakaa: individualistinen eli yksilöllinen työkulttuuri, teennäinen kollegiaalisuus, yhteistoiminnallinen/ yhteistyöllinen, balkanisoitunut työkulttuuri ja liikkuva mosaiikki, jossa jaetaan osaamista. Individualistinen työkulttuurissa opettaja pelkästään toteuttaa opetusta esim. jonkin sovitun mallin mukaan ja on hyvin rajoittunutta. Opetuksessa ei juurikaan ole kehitystä vaan jäädään pyörimään tiettyjen rutiinien ympärille. Teennäiselle kollegiaalisuudelle on ominaista, että opettajat toimivat yhteistyössä vain pakosta tai koska heillä on velvollisuus niin toimia. Opettajat eivät pääse osallistumaan päätöksentekoon asioista, jotka koskevat heidän työtään. Yhteistoiminnallinen työkulttuuri edistää opetuksen ja oppimisen kehittymistä. Opettajat ovat merkittävässä roolissa kehittämässä työtä ja opetusta toteutetaan tiiminä. Balkanisoituneessa työkulttuurissa saman alan opettajat tekevät yhteistyötä keskenään ja toimivat erillään muista tiimeistä ja työryhmistä. Tietoa ei jaeta muille ja omaa asiantuntijuutta varjellaan viimeiseen asti. Liikkuvan mosaiikin työyhteisö on ideaalinen tapaa ottaa vastaan ja jakaa asiantuntijuutta. Tällöin osaamisen opettaminen on opetuksen keskiössä.

Tutustuimme nopeasti vielä ydinainesanalyysiin. Tämän menetelmän avulla opettaja voi suunnitella omaa opetustaan niin, että keskitytään tutkintovaatimuksen, opetussuunnitelman ja käytettävissä olevan ajan suhteen olennaisimpiin asioihin. Opiskelijan kannalta se on taas opintokokonaisuuden ytimen ymmärtämistä, opiskeluun liittyvien valintojen selkeyttämistä sekä omien tiedollisten ja taidollisten tavoitteiden selvittämistä. Ydinaines (80% osuus) on tietoutta, joka on välttämätöntä hallita jatkon kannalta. Sen ymmärtäminen mahdollistaa laajentavan ja syventävän tiedon hankkiminen.  Täydentävää (15%) tietoutta on tieto, joka tuo lisää teoreettisia yksityiskohtia ja selventää sovelluksia, jotka ovat harvinaisempia. 5% on erityistietämystä, jolla voidaan syventää opetettavan alueen hallintaa.

Ape9-päivän lopuksi kokoonnuimme learning cafen merkeissä pohtimaan:
-Millaista on kannustava ja motivoiva palaute sekä milloin kannustavaa palautetta tarvitaan?
-Miten voin opettajana edistää opiskelijan itsearviointitaitojen kehittymistä?
-Millaiset oppimisen arvioinnin menetelmät tukevat opiskelijan oppimista?
-Millä tavalla voidaan edistää opiskelijan osaamisen arvioinnin oikeudenmukaisuutta ja luotettavuutta?

Opettajan olisi hyvä antaa opiskelijalle palautetta tukeakseen hänen oppimistaan ja ohjatakseen oppimisprosessia oikeaan suuntaan. Pienellä kannustuksella oikeassa paikassa voi olla mittaamattoman suuri merkitys – myös mikäli se jätetään antamatta. Palautteen tulisi olla välitöntä ja rehellistä, ”ihan hyvä” –palaute ei rakenna kehitystä oikeaan suuntaan, koska ei tiedetä, mikä oli huonoa, mikä hyvää. Palautteen antamisella on merkitystä myös opiskelijan itsearviointitaitojen kehittymisen kannalta, mikäli ei pysty arvioimaan toisen toimintaa, on vaikeaa arvioida ja suhteuttaa omaa toimintaa ja osaamista. Opettajan tulisi ohjata myös arviointitaitojen kehittymistä. Opiskelijan oppimista voidaan arvioida esimerkiksi oppimispäiväkirjojen, portfolioiden tai testien muodossa. On vain löydettävä ne kehityspisteet, joista voidaan havaita, että oppimista on tapahtunut. Osaamisen arvioinnin oikeudenmukaisuus ja luotettavuus herätti keskustelua, koska osaamisen arviointiin liittyy usein arvioijan subjektiivinen näkemys asiasta. Kuinka voidaan osaaminen voidaan nostaa itsessään arvioitavaksi ilman, että arvioijan tai arvioijan henkilöllisyydellä olisi merkitystä. Jouduin lähtemään hieman kesken tulosten purkamisen työmaalle, mutta kaiken kaikkian hyvä kahden päivän sessio opetuksen suunnittelusta ja osaamisen arvioinnista. Paljon uutta tietoa ja opettajan työn keskeisimpiä asioita.