APE7 - Yhteisöllisyys opettajan työssä

APE7 –päivän aineena oli yhteisöllisyyden edistäminen ammatillisena opettajana. Erittäin mielenkiintoinen ja tärkeä aihe tulevaisuuden työntekijöiden kouluttamisessa. Ryhmällä on yhteinen tavoite ja tavoitteena on saada optimaalisesti yhteen toimiva ryhmä parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Ryhmädynamiikka kuvaa ryhmään kuuluvien ihmisten välisiä suhteita ja vuorovaikutusta sekä sen sisäiset voimat ja voimavarat. Ryhmän toimintaan vaikuttaa erilaiset ryhmän prosessit, sisäiseen viestintään, pelisääntöihin, päätöksen tekoon ja erilaisten ongelmien käsittelyyn ja ratkaisuihin liittyvät tavat. Ryhmän muotoutumisen eri vaiheet voidaan kuvata esim.: muotoutumisvaihe, kuohuntavaihe, yhdenmukaisuusvaihe, kypsän ryhmätoiminnan vaihe (ja ryhmän lopettamisvaihe). Pohdimme ryhmässä hyvän ryhmätyöskentelijän ominaisuuksia ja velvollisuuksia. Hyvä ryhmätyöskentelijä on aktiivinen, yhteistyökykyinen, läsnä oleva, asiallisuus, kunnioittava, kannustava, joustava, vastuullinen, tasa-arvoinen, tuntee omat vahvuudet, kykenee antamaan/vastaanottavaa palautetta. Ryhmässä on velvollisuus antaa omasta itsestään, mutta ryhmässä on oikeus myös saada muiden ryhmäläisten osaamisesta. Ryhmässä tulee noudattaa yhteisiä pelisääntöjä ja hoitaa omat tehtävät sovitusti.

Kahvitauon jälkeen opettajaopiskelija valotti lisää ryhmäteorioista. Pekka Järvisen mukaan ryhmässä on kolme eri maailmaa: ryhmän ulkoinen maailma, työn ja tuotannon maailma sekä sisäinen maailma. Sisäiseen maailmaan kuuluu kaikki se muu, joka ei liity varsinaiseen työn tekemiseen. Sisäinen maailma voi alkaa syömään ryhmän varsinaista tehtävää ja vie tilaa/aikaa siltä. Järvinen kuvaa tätä mallia reikäleipämalliksi. On tärkeää, että tästä tilasta palaudutaan mahdollisimman nopeasti työn ja tuotannon maailmaan. Palautumiseen auttaa, että tiedämme mitä olemme tekemässä ja miten me sen teemme.

Pohdimme ryhmänjohtajan käytännön tehtäviä: aikataulutus ja huolehtiminen, että pysytään siinä aikataulussa, priorisointi, käytännön juoksevista asioista huolehtiminen, pitää yllä ryhmähenkeä, taloudesta huolehtiminen, työn suunnittelu ja tehtävien jako, palavereiden järjestäminen, tiedotus, ohjaaminen, päätöksen teko, vastaa tuloksista, resursseista… Ryhmänjäsenet voidaan jakaa  karkeasti kolmeen tyyppiin: johtajat, kyseenalaistajat ja mukautujat. Johtajatyyppi on organisointikykyinen, aloitekykyinen, ottaa vastuuta, hänellä on hyvät vuorovaikutustaidot ja luotettava. Mukautujat eli kuuntelijat ovat joustavia, kannattavia, sovitteleva, tavoiteorientoitunut ja ”suorittajia”. Kyseenalaistaja on realisti, kyselee, valmis keskustelemaan, tarttuu asioihin, rohkea, vaatii osaamista, pystyy kuitenkin joustamaan ryhmän tarpeiden edessä ja etsii vaihtoehtoisia ratkaisuja. On tärkeää tiedostaa, että ryhmänjohtaja ja ryhmässä oleva johtajatyyppi ovat eri asioita.

MO-tuokiossa tutustuimme tunneälyn merkitystä opettajan pedagogisena osaamisena ryhmän ohjaamisessa. Opettajan tulee kohdata opiskelijat myös tunnetasolla. Tunneälyn (emotional intelligence) käsite on syntynyt 1990-luvulla. Daniel Golemanin mukaan omassa elämässä selviytymisessä on suurempi merkitys tunneälyllä kuin arvosanoilla. Opettajan työssä tunneälyyn vaikuttavat opettajan sisäiset tekijät, vuorovaikutus- ja ihmissuhdetekijät, sopeutumiskyky, paineensietokyky ja yleinen hyvinvointi. Opetustuokion havainnollistamiseen käytettiin draamapedagogiikkaa tunneälykorttien muodossa, jolloin mietimme eri tunneälyn osa-alueiden käyttämistä erilaisissa opetustilanteissa opiskelijaa kohdatessa. Opettajan pitää pystyä mukautumaan opiskelijan tunne-elämään ja elämään mukana ja kohdata joskus vaikeitakin tilanteita ja tunteita.

Lounastauon jälkeen jatkoimme vielä ryhmän ohjaajan tehtävien parissa. Ohjaajan tehtävät vaihtelevat myös ryhmän eri vaiheiden mukaan. Muotoutumisvaiheessa ohjaaja pitää ryhmän kasassa, tutustuttaa henkilöt toisiinsa. Kuohuntavaiheessa ristiriitojen ratkaiseminen ja työn ohjaaminen diplomaattisesti. Yhdenmukaisuusvaiheessa ja kypsässä vaiheessa ohjaajan rooli on taustalla ja varmistaa toiminnan aikataulussa pysyminen ja ryhmän jäsenten kannustaminen. Tällöin voi näkyä prokrastinaatiota, aikaansaamattomuutta, asioiden lykkäämistä viimetinkaan… Kypsän ryhmätoiminnan vaiheessa ohjaaja edistää avoimuutta ja solidaarisuutta. Ohjaajan ei välttämättä tarvitse olla asiantuntija ryhmän tehtävän kannalta. Johtamistaito on erittäin tärkeässä osassa ja voi olla asiantuntijuutta tärkeämpi.

Ryhmätyömenetelmiä hyödyntäessä tulee muistaa huomioida asiasisältö, opetettava ryhmä ja ajankäyttö suhteessa kurssin muihin sisältöihin. Kaikkea ei voida opettaa ryhmätyömuodossa. Ryhmän toimintaa voidaan arvioida sen mukaan pääseekö se tavoitteeseen, millainen sen ilmapiiri on, millaisia rooleja siinä on ja millaista vuorovaikutus on. Ryhmätyöllä voidaan saavuttaa opiskelijoiden aktivointia, sosiaaliset taidot kehittyvät, kehittää vastuuta, yhteistoimintakykyä ja yhteenkuuluvuutta.

Keskustelimme työrauha- ja motivaatio-ongelmista. Kuinka opettaja voi rauhoittaa tilanteen: laittamalla oven lukkoon, antamalla läsnäolopisteitä, hyvät aikataulut (joita voi noudattaa), ole itse aina täsmällinen, pidä sanasi, valmistautumalla oppitunnille, rytmikäs ja jouheva eteneminen oppitunnilla, jotta ei synny tahattomia taukoja. Olisi myös hyvä saada ryhmä ryhmäytymään kunnolla, jolloin se pitää omaa sisäistä kuria yllä. Koko koulussa tulisi olla myös yhteiset pelisäännöt. Muista myös, että opettajana älä koske opiskelijaan fyysisesti! Älä pidä saarnaa/pottuile/raivoa!

Päivän viimeisenä tuokiona oli meidän ryhmän pitämä MO -tuokio. Olipas kyllä jännittävä tilanne, koska en ole koskaan toiminut opettajana. Onneksi meni ihan kohtuullisen hyvin ja palaute oli kannustavaa. Aiheemme oli kuinka rakennetaan yhdessä toimivaa työyhteisöä. Ryhmämme asiantuntijan kautta sain syventää osaamistani liittyen työyhteisöjen toimivuuden kehittämiseen ja parantamiseen. Olin aiemmin sivunnut aihetta edellisten opintojen yhteydessä, kun tutkin esimiehen työhyvinvoinnin kehittämismahdollisuuksia. Syksyllä sitten uudelleen opetustuokioita. 

Mutta nyt vähitellen siirtyminen lomamoodiin ja odottelemaan niitä helteitä... 

APE6 - Aktivoiva opetus

APE6 -päivän aloitimme katsomalla videon opiskelijan roolista. Opiskelija haluaa yleensä selviytyä omista opinnoistaan vaivattomasti. Tämä suorittamisen kulttuuri pitäisi kuitenkin estää, jotta opiskelija oppisi ja saisi valmiuksia tulevaa ammattiaan varten. Palautimme mieleen viime viikolla tutuksi tulleen oppimispyramidin, jonka mukaan tekemällä oppiminen ja toisten opettaminen on tehokkain tapa oppia. Kertauksella on suuri merkitys oppimistuloksen kannalta. Kun haluttu osaamistaso on saavutettu, kertaamalla voidaan hidastaa unohtamista ja saada aikaan myös pysyvää oppimista. Rytmittämällä opetusta voidaan pitää opiskelija aktiivisena koko opetustuokion ajan.

Päivän ensimmäisessä MO -tuokiossa tutustuimme itseohjautuvuuteen opiskelijan ja opettajan näkökulmasta. Silloin otetaan vastuuta omasta opiskelusta ja oppimisesta, ollaan oma-aloitteisia, uskotaan omiin taitoihin, omaa toimintaa arvioidaan kriittisesti ja kaiken tämän takana on sisäinen motivaatio. Itseohjautuvuus voidaan jakaa neljään eri tasoon: Riippuvainen, kiinnostunut, sitoutunut, itseohjautunut. Riippuvaisuuden tasolla olla riippuvaisia opettajasta eikä aseteta omia tavoitteita. Tämä vaatii opettajalta jämäkkää opetustapaa. Myöhemmissä vaiheissa opettajan rooli oppimisen mahdollistajana vähenee ja vastuu siirtyy opiskelijalle. Korkeimmalla tasolla opiskelija pystyy itse määrittämään opiskelun tavoitteet ja aikatauluttamaan opiskelua.

Saimme infoa kirjaston palveluista ja kirjastokorttihakemuslomakkeen. Varmaan kirjasto tulee tutuksi opiskelujen edetessä. Sen kautta on myös yliopiston kirjallisuus käytössä.

Toisen MO -tuokion aiheena oli osallistava opetus. Osallisuuden taustalla on useita oppimiskäsityksiä kuten konstruktivistinen ja humanistinen oppimiskäsitys.1970-luvulla nosti päätään yhteistoiminnallinen oppiminen, joka on hyvin lähellä osallistavaa pedagogiikkaa. Yksilöt saivat enemmän vastuuta oppimisestaan, se vaati vuorovaikutustaitoa ja opiskelua alettiin tehdä pienryhmissä. Yksilö nähdään aina osallisena johonkin toimintaympäristöönsä (perhe, suku, työ/opiskeluyhteisö). Oppiminen on dialogista ja jokaisella jäsenellä on oma ainutlaatuinen tehtävä. Voimaantumisen aste eli osallisuuden aktiivisuus toimii osallisuuden mittarina. Osallisuus on halua vaikuttaa ympäristöön, oikeutta omaan identiteettiin ja arvokkuuteen osana yhteisöä. Osallisuuteen voidaan kasvaa tai sitä voidaan kasvattaa, joten aktiivisuus korostuu.  Yhteisöllisessä oppimisessa korostuu yksilöllinen vastuu ja samanaikainen vuorovaikutus ja yhtäläinen osallistuminen. Autenttinen oppiminen on osa osallistavaa oppimista. Osallistava opetussuunnitelma on hyvin avoin ja se saa muotonsa vasta toiminnassa ja osa tavoitteista muodostuu vasta toiminnassa. Osallistava opetus ja toiminta parhaimmillaan lähtee alhaalta ylöspäin. Opettajan roolina on toimia käynnistäjänä ja tsemppaajana. Opettaja myös puskee opiskelijoiden halua ottaa itse asioista selvää. Opettaja voi määrittää tavoitteita, mutta opiskelijat etsivät parhaat keinot toteuttaa ne.

Lounastauon jälkeen paneuduimme aktivoivaan luentoon/opetukseen ja sen mahdollisuuksiin. Aiheesta oli opiskelijakolmikon tarjoama MO-opetustuokio. Aktivoiva opetus perustuu konstruktivismiin ja oppijoiden olemassa olevalla osaamisella on suuri merkitys. Teimme lumipallo-menetelmällä mindmap-tyyppisen harjoituksen, jolla keräsimme tietoa, mitä termi aktivoiva opetus pitää sisällään. Löysimme paljon piirteitä, jotka kuvaavat aktivointia ja millaisia opetusmenetelmiä voidaan käyttää opiskelijoiden aktivoimiseksi. Aktivoivalla opetuksella voidaan saada mukaan myös ne opiskelijat, jotka eivät ole aiheesta kiinnostuneita. Oppimistulokset myös ovat parempia, kun käytetään aktivoivia opetusmenetelmiä. Aktivoivalla opetuksella voidaan myös motivoida opiskelijoita osallistumaan opetukseen. Opettaja myös aktivoituu ottamaan selvää asioista ja antaa uusia näkökulmia aiheeseen. Se voi kuitenkin olla opettajalle haasteellista, koska taitaville opiskelijoille on vaikea keksiä riittävän haasteellisia tehtäviä. Haastavaa on myös se, kuinka saada hiljaiset mukaan aktivoivaan opetukseen. Ehkä esimerkiksi hops-keskusteluiden kautta voidaan löytää kullekin sopivin ja luontaisin tapa osallistua aktiviteetteihin.

Viimeisellä jaksolla kahvitauon jälkeen tutustuimme APE1-9 oppimisprosessin pohdintatehtävän tehtävänantoon. Pohdinta koostuu omasta pohdinnasta ja vertaisparin antamasta kirjallisesta palautteesta. Pohdinta 5.10. mennessä ja vertaispalautteen antaminen 9.10. mennessä. Pohdintatehtävässä on tarkoitus tutustua nettilähteisiin ja kirjallisuuteen sekä linkittää oma pohdinta teoriaan. Koska itselläni ei ole opetuskokemusta, pitänee pohdintaa tehdä olettamusten ja odotusten pohjalta. Arviointikehikko on ammatillisen opettajan kasvun kehys ammattipedagogisten opintojen osalta. Omaa osaamista tulisi arvioida mahdollisimman rehellisesti kehyksen mukaisesti osana pohdintatehtävää (4. pohdintakysymys). Lisäksi tulisi antaa palautetta omalle vertaisparille annetun kysymyspatteriston mukaisesti. Tätä kysymyspatteristoa voi hyödyntää myös oman pohdinnan tarkistuslistana. Kokonaisuudessaan tätä pohdintatyötä voidaan myöhemmin hyödyntää opetusharjoittelun ydinsuunnitelmassa. Pohdintaa pitänee aloittaa jo kesäloman aikana, jotta ei tule sitten syksyllä kiire…

Iltapäivä päätettiin tutustumalla yhteistoiminnalliseen opetukseen ja YTO-palapeliin. Palapelissä muodostetaan ensin kotiryhmät, joilla on sama tehtävä, joka on jaettu kolmeen eri aiheeseen. Toisessa vaiheessa siirrytään työryhmiin (asiantuntijaryhmät), jotka muodostuvat saman aiheen asiantuntijoista. Varsinainen pohdintatyö tapahtuu siis työryhmissä ja asiantuntijoille syntyy yhteinen syvä näkemys asiasta. Tämän vaiheen jälkeen palataan kotiryhmiin, jossa jokaisella jäsenellä on täydellinen tietämys omasta aiheestaan ja he opettavat tämän tiedon oman kotiryhmänsä muille jäsenille. Tämän menetelmän avulla saadaan nopeasti hankittua syvällinen osaaminen koko ryhmälle samanaikaisesti. Sen kautta saadaan myös onnistumisen kokemuksia opiskelijalle. Sosiaaliset taidot ja vuorovaikutus lisääntyvät, opiskelijoille syntyy positiivinen keskinäinen riippuvuus. Lopputuloksesta vastataan tiiminä, mikä vastaa usein oikeaa toimintatapaa työelämässä. Teimme vielä harjoituksen tällä menetelmällä, jossa saimme hankittua tietoa tutkimushankkeen toteuttamisesta AMK -ympäristössä. Tämä on ehdottomasti hyödynnettävä menetelmä tulevaisuudessa.

Edit: Oman alani opetuksessa ei voisi kuvitellakaan oppimisen tapahtuvan pelkästään luennoilla. Koska opiskelijoiden lähtötaso on vaihteleva ja oppiminen tapahtuu yleensä kokeilemalla/yritysten ja erehdysten kautta on ehdottomasti pystyttävä aktivoimaan opiskelijoita tiedon keräämisen ja soveltamiseen. Työssä hankitun osaamisen ja tietotaidon hyödyntäminen ovat oman opettajatyön lähtökohtia tässä mielessä. Työelämätietouden ja sieltä kumpuavien työskentelytapojen sisällyttäminen opetukseen aktivoittaa opiskelijaa. Oman alan työssä tietoalalla alan kokeneimmatkin osaajat ovat jatkuvasti uuden oppimisen äärellä, on siis tarpeellista painottaa elinikäisen oppimisen  tärkeyttä työelämässä pärjäämisen kulmakivenä. 

AC-päivä ja oppimiskäsityskirjoitelmien purku

Tänään oli vuorossa ensimmäinen AC-päivä ja kävimme läpi kirjoittamiamme käsityksiä oppimisesta. Täytyy kyllä sanoa, että AC-opiskelu ei ole minun juttu. Mutta kai se on tätä päivää. Kuuntelimme ensimmäisen vertaisparin oppimiskäsitykset koko porukalla ja sen jälkeen jakaannuimme pienryhmiin. Sinällään fiksua, sillä olisi ollut aika puuduttavaa kuunnella >20 esitelmää oppimiskäsityksistä peräkanaa. Kuuntelemani esitykset vahvistivat sitä käsitystä, että alasta riippumatta opetuksen tulee olla käytännön läheistä ja oppimistilanteet tulee olla aitoja ja autenttisia. Mahtavia analyyseja parin sivun kirjoitelman perusteella... kyllä vain joillakin on sana hallussa.

Ensi viikolla kesän viimeiset APE-päivät ja sitten kesälomalle. Sitä ennen kuitenkin rauhallista keskikesän juhlaa!

Oppimiskäsityskirjoitelma

Käsitykseni oppimisesta on se, että uutta asiaa tai tietoa sisäistetään ja sitä pystytään soveltamaan käytäntöön. Se voi olla perinteisen tiedon kartuttamisen ja ammatillisen osaamisen lisäämisen lisäksi myös oman toiminnan muuttamista tai oman ajatusmaailman uudelleen suuntaamista. Oppimiseen liittyy läheisesti kokemuksellisuus, asioiden peilaaminen ja opitun uuden asian soveltaminen käytäntöön. Oppimisen pohjalla on siis jo hallussa olevan osaaminen ja tietämys, jota voidaan kehittää ja laajentaa tietoisesti tai tiedostamatta. Opitut asiat voivat siis olla mitä vaan, positiivisia tai negatiivisia, mutta aina niillä on opettava ja kehittävä vaikutus, sillä tietämyksemme asian ympärillä kasvaa. Opittua asiaa ei voi viedä meiltä pois, vaan se seuraa mukanamme koko elämämme ajan.

Opin parhaiten kokeilemalla asioita tai kun voin yhdistää teorian käytäntöön. Ala-asteikäisenä ja vielä yläasteikäisenäkin tuntui, että monien koulussa opetettavien aineiden tueksi olisi saanut olla enemmän käytännön läheistä tekemistä. Tuolloin oppiminen oli joskus ulkoa opettelua ja monet asiakokonaisuudet jäivät varsin irrallisiksi. Varsinaista oppimista ei tällöin aina päässyt syntymään ja asiat unohtuivat usein koetilanteen jälkeen. Olisi ollut mahtava oivaltaa tuossa vaiheessa, että oppiminen on omaa itseäni varten eikä opettajia ja koulua varten. Lukion jälkeen iskikin jonkinlainen kouluahdistus ja opiskelu tuntui jonkin aikaa pakkopullalta. Menin kuitenkin heti lukion jälkeen jatkamaan opiskelua AMK:hon ja sitkeänä sissinä suoritin tutkinnon loppuun. En voi sanoa, että olisin nauttinut opiskelusta tuossa vaiheessa. Valmistumisen jälkeen meni viisi vuotta, kunnes iski uudelleen innostus opiskeluun. Ja ihan omaehtoisesti ja ilman pakkoa. Oli mahtava aloittaa opinnot muutaman vuoden työskentelyn jälkeen ja täydentää omaa ammatillista osaamista, kun olin saanut hankittua käytännön osaamista pohjalle. Ja sille tielle olen ilmeisesti jäänyt, kun veri vetää aina koulunpenkille oppimaan jotakin uutta. Nykyisin käytettävät opetustavat tukevat enemmän omaa tapaani oppia tekemisen kautta ja pystyn hyödyntämään olemassa olevaa osaamista oppimisen pohjana.

Viimeisimpien opintojeni aikana olen huomannut, kuinka oma oppimistapani on muuttunut. Oman opiskelun takana olevat motivoivat tekijät ovat muuttuneet insinööriopintojen tutkinnon saavuttamisesta omaan henkiseen kasvuun ja kehittymiseen. Opiskelen itseäni varten ja voin jossakin vaiheessa hyödyntää oppimaani toisten oppimisen tukena. Elinikäinen oppiminen työskentelyn ohella laajentaa näkemystäni asiantuntijana. Oppiminen on myös tullut ajan myötä helpommaksi, koska uutta asiaa on mahdollisuus pohdiskella oman kokemuspohjaan nojautuen. Pystyn myös helpommin mukautumaan ympärillä oleviin muutoksiin niin omassa työyhteisössä kuin yhteiskunnallisestikin. Jatkuvaan oppimiseen kuuluu myös se, että osaan tunnistaa osaamisvajeita niin työ- kuin vapaa-ajallakin ja alan miettiä keinoja paikata niitä.

Työelämässä oppiminen on myös ollut erittäin tärkeässä roolissa koko työurani ajan. Nopea teknologinen kehitys ja uudet toimintaympäristöt ovat vaatineet jatkuvaa oppimista ja itsensä kehittämistä. Osa asioista on saanut alkusysäyksen koulutuksien kautta, mutta suurin osa oppimisesta on tapahtunut työssä oppimisena. Tekemällä oppiminen ja saadun tiedon jakaminen työkavereille on jokapäiväistä toimintaa. Insinöörikoulutus luo paljon perustietoa ja oppimisen edellytyksiä työelämää varten, mutta varsinainen substanssiosaamisen oppiminen tapahtuu työelämän tarpeista työpaikoilla. Esimerkiksi tietotekniikan insinöörikoulutuksen saaneet ihmiset sijoittuvat niin monenlaisiin työtehtäviin ja jopa eri toimialoille, että kohdennettua opetusta on hyvin vaikea antaa. Olennainen osa toimialaani on myös hiljaisen tiedon jakaminen työyhteisöissä. Käytössä on paljon erilaisia tuotekehityksen työkaluja ja ohjelmistoja varsinaisen tuotealusta lisäksi, että sen tietomäärän kouluttaminen on mahdotonta koulutustiloissa. Asioilla on paljon riippuvuuksia, joita pitää ottaa huomioon työtä suorittaessa. Parhaimman opin saa kollegoilta kysymällä ja jakamalla omaa tietoutta edelleen. Tätä perstuntumatietoutta on vaikea kuvailla sanoin tai kirjallisesti vaan se vaatii autenttisen oppimisympäristön siellä, missä tekeminen tapahtuu. Tuotekehitystyö on varsin luovaa, joten senkin vuoksi koulutuksella voidaan luoda vain oppimisen raamit ja eväät, joilla pystytään hankkimaan varsinainen osaaminen.

On ollut varsin ilahduttavaa huomata, että omien lasten koulupäivissä on enemmän toiminnallisia opetushetkiä, jolloin opittuja asioita viedään käytännön tasolle. Kokemuksista opitaan ja yhä nuorempana osataan rakentaa opituista asioista suurempia kokonaisuuksia. Olisin ehkä itsekin kaivannut sellaisia lapsuudessani. Olen pitänyt lasten tiedekerhoja, joissa tiedettä ja teknologiaa harjoitellaan konkreettisin keinoin kokemusperäisesti. Luovuus on osa teknisten ongelmien ratkaisua ja kokeilemalla näitä erilaisia ratkaisuja lapset löytävät nopeasti parhaimmat toteutukset. Ohjelmointikin sujuu visuaalisten työkalujen avulla vaikka luku –ja/tai kirjoitustaito puuttuisikin. Asioiden oivaltaminen kannustaa kokeilemaan asioita uudelleen ja oppimaan. Olisi ilahduttavaa nähdä vastaavaa ennakkoluulottomuutta ja avointa asennetta myöhemmässä vaiheessa opiskeluissa ja työelämässä. Uuden oppimisen ilo ja oivaltaminen saa opettajankin kokemaan onnistumista työssään.

Ammatillisen opettajan merkitys oman alansa asiantuntijoiden kouluttajana on merkittävä. Jotta tässä tehtävässä voisi menestyä tai edes suoriutua vaatii sen oman osaamisen jatkuvaa ylläpitämistä ja välillä heittäytymistä uuteen ja tuntemattomaan. Luultavasti opettajat, jotka uskaltavat kokeilla uusia opetusmenetelmiä pystyvät saamaan aikaan parempia oppimiskokemuksia, koska on mahdollista löytää opiskelijoita palvelevat tavat oppia. Opettajan rooli motivoijana ja oppimisen ohjaajana on suuri. Opetuksen vieminen kohti konstruktiivista oppimista antaa enemmän opiskelijalle asioiden oivaltamisen ja aktiivisen toiminnan kautta. Lisäksi aiempi kokemus ja tietämys asioista on olennainen osa oppimisprosessi. Oikeiden tavoitteiden kautta oppiminen on helpompaa ja saavutettavissa olevaa. Karttakeppi voi olla aiheellista vaihtaa porkkanaan. Koska en ole opettajan työtä aiemmin tehnyt, antaa tämä paljon ajattelemisen aihetta. Toisaalta näen sen myös mahdollisuutena, koska voin lähteä liikkeelle puhtaalta pöydältä.

APE5 - opetuksen monipuolisuus ja opetusmenetelmät

APE5-päivän aiheena oli opetuksen monipuolisuus ja opetukseen käytettävien menetelmien monipuolinen hyödyntäminen. Aluksi tutustuimme läpikäymisen pedagogiikkaan, jossa opetettavaan aiheeseen tutustutaan pintapuolisesti ja kiireellä, mutta varsinainen vastuu oppimisesta jää opiskelijalle. Usein läpikäymisellä ei saada aikaan varsinaista oppimista. Tärkeämpää olisi poimia opetettavasta aiheesta ydinainekset ja käyttää opetusaika näiden asioiden oppimiseen ja unohtaa nämä läpikäytävät asiat. Keskustelua herätti se tosiasia, että nykyisin ops:it eivät ota huomioon sitä, että opetukseen käytettävä aika on vähentynyt huomattavasti aiemmasta. Opetuksen tavoitteet pysyvät siis samana, mutta oppiminen pitäisi tapahtua lyhyessä ajassa. Tämä lisää opettajan ahdistuneisuutta työssään ja mahdollisuuksia hoitaa työnsä kunnolla. Tämä ajaa usein läpikäymiseen ja sillä tavalla huonoon opettamiseen.

Syvennyimme oman opetuksen monipuolisten opetusmenetelmien käyttämiseen. Erilaisia opetusmenetelmiä voidaan luokitella niiden lähtökohdan perusteella : kouluttajalähtöiset menetelmät, ryhmätyömenetelmät, yksilölliset menetelmä. Näitä yhdistävä menetelmä on sulautuva opetus, jossa käytetään lähi- ja etäopetuksen keinoja. Menetelmiä voidaan luokitella myös osaamistavoitteiden, vuorovaikutuksen, ajattelu- ja päättelyprosessien tai konkreettisuusasteen perusteella. Ammattitaitoinen opettaja pystyy valitsemaan jokaiseen opetus-oppimistilanteeseen tarkoituksenmukaisia työtapoja. Opetuksen tapoja valittaessa tulisi huomioida  ryhmän koko ja sen toimintakyky. Myös ryhmän oppimistavoissa on eroja, joten kaikkia opetustapoja ei voi kloonata ryhmältä toiselle.

Katsoimme opetusvideon, jossa pohdittiin hyvä opetusmenetelmän piirteitä. Hyvä opetusmenetelmä ottaa huomioon ryhmän ja sen tavoitteet. Oppimispyramidi kuvaa erilaisten opetusmenetelmien tehokkuutta. Tehokkain menetelmä on vuorovaikutteinen opetusmenetelmä, jossa opiskelija opettaa itse. Lisäksi tehokas tapa on tekemällä oppiminen. Kaikkein tehottomin tapa on luennointi ja lukeminen asiasta itsenäisesti. Oppimispyramidi on pelkkä malli ja hypoteesi oppimisesta ja ihmisten erilaisista oppimistavoista, ei mikään empiirinen tutkimus. Erittäin tehokas opetusmenetelmä on Mastery learning, ymmärrykseen tai osaamisen pohjautuva eteneminen. Tässä menetelmässä kokonaisuus on jaettu loogisiin osaamisalueisiin, joissa edetään oman oppimiskyvyn mukaan, edellyttäen kuitenkin, että edellinen osaamisalue hallitaan hyvin. 

Hyvä opetusmenetelmä on sellainen, jossa opiskelija oppii ja opettajan roolina on valita oikea opetusmenetelmä, jolla oppiminen tapahtuu. Se on sellainen, joka erottaa oleellisen epäolennaisesta ja tarjoaa oivalluksen mahdollisuuden. Se pitää opettajan koko ajan tietoisena opiskelijan oppimisen etenemisestä, se ottaa huomioon osaamisen lähtötason ja sen laadun. Hyvä opetusmenetelmä varmistaa sen, että oppilas tekee optimaalisen määrän oppimistekoja. Se ottaa huomioon erilaisuuden ja yksilöllisyyden. On tärkeää, että opetusmenetelmä soveltuu ja on luonteva myös opettajalle itselleen. Myös opetuksen rytmittämisellä on suuri vaikutus oppimisen kannalta.

Mikro-opetustuokion aiheena oli väittelyn käyttäminen opetusmenetelmänä. Väittely on muodollista suullista vastakkainasettelua. Opetustilanteessa pysytään faktoissa ja harjoitellaan perusteluiden ja väitteiden esittämistä. Se on mahdollisuus harjoitella ilmaisutaitoja ja esiintymistä sekä lisätä omaa ymmärrystä keskusteltavana olevasta aiheesta. Väittelyä voidaan opetusmenetelmänä joko siinä vaiheessa, kun asiaan tutustutaan tai kun jo ollaan asiantuntijavaiheessa. Teimme ryhmäharjoituksen väittelystä, jossa keskustelimme verkko-opetuksen käyttämistä opettamisessa. Saimme paljon hyviä argumentteja sekä puolesta että vastaan. Väittely menetelmänä pakottaa opiskelijaa omaan ajatteluun, kuuntelemaan ja keskittymään asiaan. Opettaa asiaa laaja-alaisesti myös näkökulmasta, joka on omaa ajattelua vastaan. Väiteltävän aiheen tulee olla sellainen, jossa ei ole olemassa yhtä ainoaa ratkaisua, esimerkiksi matemaattisten aiheiden käsittelyyn väittely ei oikein sovellu. Väittely soveltuu esimerkiksi aineeseen, jossa kerätään uutta tietoa aiheesta.

Iltapäivän aloitimme käymällä läpi erilaisia opetusmenetelmiä, joilla voidaan monipuolistaa oppimista. Esille nousi esimerkiksi opetuksen havainnollistaminen, kyselevän opetuksen hyödyntäminen, yhteistoiminnalliset menetelmät… Projektiopetus on hyvin työllistävä suunnitteluvaiheessa, mutta toteutus on hyvin palkitsevaa ja suunnittelutyötä voidaan hyödyntää myöhemmässä vaiheessa. Löysin sivuston http://www.tevere.fi/menetelmia, josta löytyy useita erilaisia opetus- ja ohjausmenetelmiä ja niiden toteutuksen ohjeistuksia, joita voin hyödyntää myöhemmässä vaiheessa joko työelämässä tai opettajan tehtävissä. Opettajalta vaaditaan paljon erilaisia ominaisuuksia, kuten oman oppiaineksen hallintaa, kommunikointitaitoja, motivointi – ja aktivointitaitoja. Tärkeintä on, että nämä perusasiat on hallussa, jotta voi kehittyä vielä paremmaksi opettajaksi.

Teimme toiminnallisen harjoituksen liittyen signaalinkäsittelyyn (yksinkertainen alipäästösuodatin). Opetuksen keinona käytettiin näyttelemistä, jolloin vähemmän asiaa ymmärtävillä oli mahdollisuus opetella asiaa demonstraation merkeissä. Lähestymistapa antoi maanläheisen lähestymisen muuten ehkä vähän vieraaseen aiheeseen. Toinen tuutorin näyttämä esimerkki oli animaation hyödyntäminen aaltoliikkeen kuvaamisessa (harmoninen värähtelijä). Tällä tavoin voidaan havainnoida vaikeasti selitettävissä olevaa ilmiötä visuaalisesti.

Keskustelimme opettajan valmistautumisesta oppitunnille. Nostimme esille asioita opetuksen rungon rakentamisesta (mitkä asiat ainakin on tarpeellista esittää), opetettavan asian haltuun ottamista ennakolta, alustava aikataulutus, käytettävän opetusmenetelmän valitseminen (ja mahdolliset valmistelevat tehtävät) lisäksi on tärkeää mennä tunnille rentoutuneena ja levänneenä. On varmistettava, että opetustilassa on kaikki tarvittava ja toimiva. Pitäisi ennakoida mahdolliset ongelmatilanteet (verkko-ongelmat -> muistitikku, projektorin lamppu palaa…) ja olla varautunut erilaisiin tilanteisiin.

Päivän viimeisenä ryhmätyönä teimme aivoriihi-harjoituksen. Aivoriihen ongelmana eli tehtävänä oli suunnitella sulautettu opetusjakso. Mietimme opetusmenetelmiä, verkko- ja lähiopetuksen suhdetta, arvioinnin ja opiskelijoiden ohjauksen sekä palautteen keinoja. Ryhmämme aiheena oli nuorten rahankäyttöön liittyvä opintokokonaisuus. Ideoimme käyttävämme luentoja liittyen rahan käyttöön, lainoihin, pikavippeihin, säästämiseen, budjetointiin. Lisäksi oli ajatus hyödyntää asiantuntijavierailuja ja käydä tutustumassa pankeissa ja kaupoissa. Opiskelijoille kaavailimme oman talouden seurantaa päiväkirjamuodossa 2 kk:n kurssin ajan, jolloin toisen kuukauden kirjapidossa pitäisi näkyä korjaavien toimenpiteiden vaikutusta. Ajatuksena oli, että opiskelijoiden silmät rahankäytön suhteen avautuisivat ja heistä kehittyisi vastuuntuntoisia kuluttajia. Arvioinnissa opettaja käy henkilökohtaisesti opiskelijan kanssa läpi henkilökohtaisen budjetoinnin onnistumisen ja saavutukset siinä. Lisäksi opiskelija voi arvioida oman kulutustottumusten kehittymistä pelillisen palautelomakkeen avulla. Toiset olivat koonneet opintokokonaisuudet työnhakuvalmennuksesta ja liikunnan lisäämisestä kouluopetuksessa sekä työssä oppimiseen valmentautumisesta.

Paljon mielenkiintoista asiaa ja mielenkiintoisia opetusmenetelmiä opettajan työssä toteutettavaksi. Kun vielä vain osaisi valita ne oikeat menetelmät oikeisiin tilanteisiin, mutta sen varmaan oppii sitten kokemuksen kautta.  

Edit: Oman alani opetuksessa osallistavien menetelmien käyttö sekä ryhmässä toimiminen ohjaa opiskelijoita aitoihin työtilanteisiin. Toki edelleen esimerkiksi luentotyyppisillä tietoiskuilla ja johdannoilla on suuri merkitys tiedon jakamisen ja opiskelun ohjaamisen kannalta. Loppujen lopuksi tärkeintä on kuitenkin pitää opiskelijan mielenkiinto ja tiedonhalu yllä. Esimerkiksi erilaisten pelillisten välineiden avulla voitaisiin saada tietoteknisen alan opiskelijat innostettua oppimaan uutta ja kenties kehittämään uusia pelillisiä opetustapoja. Idearikkaat ja innoivat nuoret voisivat antaa hyviä ideoita myös tästä näkökulmasta.

APE4 - Oppiminen ja sen ohjaus

APE4 päivän aiheena oli oppiminen, oppimisen ohjaaminen ja erilaiset oppimiskäsitykset.

Opettajan ja opiskelijan yhteistyö rakentuu opettajan opetusteoista ja opiskelijan oppimisteoista. Näistä seuraa oppimistulos, joka sisältää osaamista ja asiantuntemusta. Oppimistulos voi olla haluttu tai muuttunut ajan kuluessa oppimisprosessin edetessä.

Bloomin taksonomiaa käytetään osaamisen tason määrittämiseksi. Sen mukaan osaaminen voidaan jakaa kuuteen tasoon.

* Ymmärtää 

* Soveltaa

* Analysoida

* Soveltaa

* Analysoida

* Syntetisoida

* Arvioida

Tietämisen taso on asioiden muistamista sellaisena kuin ne on opetettu, ulkoa oppimista. Tällä tasolla asioita ei kuitenkaan vielä ymmärretä, vaan on siirryttävä oppimisessa seuraavalle tasolle ymmärtämisen ja tulkinnan tasolle. Seuraavalla tasolla opittua pystytään soveltamaan ja käyttämään oikeissa erilaisissa tilanteissa. Analysoinnin tasolla tieto pystytään pilkkomaan pienempiin kokonaisuuksiin ja pystytään ymmärtämään näiden kokonaisuuksien suhteet. Syntetisoinnin tasolla olemassa olevan tiedon pohjalta voidaan lähteä rakentamaan uutta. Viimeisellä arvioinnin tasolla opittua asiaa on mahdollista arvioida ja se sisältää kaikki edeltävät tasot.

Oppimisen kokonaismalli koostuu alkukäsityksestä ja taustatekijöistä, joista oppimisprosessin kautta päästään oppimistuloksiin. Oppimisen kannalta ihmisen motivaatiolla on suuri merkitys. Motivaation perustekijät muodostuvat ihmisen itsemääräämisen tarpeesta, kompetenssin kehittämisestä ja osoittamisesta sekä yhteenkuuluvuuden tunteesta.  Opiskelijan opiskelukyvyllä on suuri merkitys oppimisprosessin kannalta. Kävimme ryhmissä läpi näitä opiskelukyvyn osa-alueita, joiden tulee olla kunnossa, jotta oppimisprosessi olisi optimaalinen. Mikäli joku osa-alue on heikoilla, heikentää se oppimiskykyä ja voi vaikuttaa oppimiseen todella lamaannuttavastikin. Opettajan innostus omasta aineestaan tarttuu opiskelijaan, joten opettajan motivoituneisuus näkyy suoraan myös oppimistuloksissakin. Toivottavasti itse pystyn lopettamaan opetustehtävät siinä vaiheessa, jos oma innostus omaan alaan ja aineeseen lopahtaa enkä vierittää ongelmaani muiden harteille.

Pedagogisen kolmion mukaan opetuksessa huomioidaan opiskelijan lähtötaso opetettavan asian suhteen. Opettajan on selvitettävä opiskelijan lähtötaso, jotta voidaan opettaa niin, että opiskelijan motivaatio pysyy yllä ja oppiminen on mahdollista. Tämän kautta opettaja voi henkilökohtaistaa ja sopeuttaa opetusta. Opetus on muokattava lähtötason mukaan sopivalle tasolle ja opetukselle on löydettävä hyöty, jonka opiskelija opinnoillaan saavuttaa. Opetuksen taso ei kuitenkaan voi mennä ryhmän heikoimman lenkin mukaan, vaan on pohdittava sopiva alkutaso, joka palvelee mahdollisimman monia. Opiskelija on pidettävä toiminnassa sopivissa määrin ja tekemisen on oltava mielekästä. Oppimista arvioidaan ja siitä annetaan palautetta koko oppimisprosessin ajan. Näin sopiva viretaso pysyy yllä sekä syntyy oppimistekoja ja opiskelija oppii. Arviointia tarvitaan motivaation ylläpitämiseksi ja osaamistason saavuttamiseksi. Sen avulla arvioidaan opiskelijoiden oppimistulosta ja opettaja saa palautetta esim. käyttämänsä opetustavan toimivuudesta. Opettajan tavoitteena on saada aikaiseksi oppimistuloksia, joten tällä arvioinnilla on suuri merkitys opettajan työn ja sen kehittämisen kannalta. Positiivisella palautteella opetustilanteessa on suuri merkitys opiskelijan oman motivaation kannustimena.

Tutustuimme myös oppimisen kehä –malliin. Sen mukaan oppiminen vaatii omalta mukavuusalueelta liikkumista lähikehityksen vyöhykkeelle tai epämukavuusalueelle asti. Epämukavuusalueella joutuu tekemään eniten työtä, mutta se tarjoaa luultavasti kaikkein antoisimman oppimiskokemuksen. Lähikehityksen vyöhyke kuvaa kehittymäisillään olevia toimintoja kohti olemassa olevaa potentiaalia. Samalla oma mukavuusalue kasvaa ja laajenee. Samalla oppimiselle syntyy kannustin. Keskustelimme myös, että opettajankin on työssään käytävä oman mukavuusalueen ulkopuolella, jotta tätä voitaisiin reflektoida työn kehittämisen tukena.

Kävimme läpi erilaisia oppimiskäsityksiä opiskelijoiden pitämien mikro-opetustuokioiden pohjalta. Neljä opiskelijaa oli koostanut tälle kerralla n. 20 minuutin pituisen opetustuokion. Oli mielenkiintoista seurata neljää erilaista opetushetkeä, joista kaikista saimme kuitenkin olennaisimman opin irti. Kiitos kaikille tämän MO –urakan aloittaneille pioneereille!

Ensimmäisen tutustuimme behavioristinen paradigmaan. Tässä opettajakeskeisessä lähestymistavassa opettaja antaa tietoa ja opiskelija imee tietoa. Behaviorismin lähtökohtana on ympäristö, jonka muutoksiin ihminen reagoi ja sopeutuu. Opetusta annetaan pieninä yksiköinä ja palaute on välitöntä. Opetuksen ja oppimistilanteen tulee olla hyvin suunniteltua ja määriteltyä. Toteutus etenee pienin askelin kohti vaikeampia osia ja opetustavoitteita kontrolloidaan usein kokeilla ja testeillä. Oppimistapahtumassa ärsykkeen ja vastineen välille syntyy kytkentä. Toimintaa suunnataan oikeaan suuntaan positiivisella palautteella. Behavioristista oppimiskäsitystä voidaan hyödyntää lähes kaikkeen ja se on selkeää ja yksinkertaista. Nykyisen käsityksen mukaan sitä kuitenkin pidetään vanhentuneena, koska se ei ota huomioon ihmisten omaa ajattelua, erityislaatuisuutta ja aktiivisuutta. Sitä voidaan kuitenkin hyödyntää edelleen oppiaineissa joka vaatii ulkoa oppimista ja tiettyjä sääntöjä, esimerkiksi kielten ja matematiikan opiskelu. Tunnistin tästä lähestymistavasta kouluaikojeni alkuvuosien opetustapaa, kertotaulujen oppimisesta sai tarroja ja muissakin aineissa opeteltiin erilaisia asioita ulkoa. Välttämättä näiden asioiden yhteyksiä myöhempään oppimiseen ei osannut silloin tai ehkä vieläkään ymmärtää. Ehkä ei tämä ei ollut monenkaan oppiaineen kohdalla kaikkein tehokkain oppimisen tapa.

Toisessa mikro-opetuskokonaisuudessa käytiin läpi kognitiivista oppimiskäsitystä. Tämän käsityksen mukaan oppiminen on prosessi, jossa aikaisempaa kokemuspohjaa ja osaamista käytetään uuden oppimisen pohjana. Opiskelijan rooli on aktiivinen. Skeemat ovat asiaan liittyviä tietokokonaisuuksia, jotka muuttuvat koko ajan oppimisen aikana. Jokaisella oppijalla on omanlaisensa skeemat riippuen omasta taustasta. Kognitiiviseen oppimiskäsitykseen liittyvät läheisesti termit assimilointi (uuden opitun asian sitoutuminen aiempaan skeemaan) ja akkommodaatio (uusi opetettu asia korvaa kokonaan vanhan skeeman). Metakognitio on tietoisuus tehtävän ymmärtämisen ja suorittamisen vaadittavista asioista. Näihin liittyviä asioita voidaan oppia ja kehittää, joten oppimista voidaan oppia. Tämä edellyttää oman osaamisen ja vahvuuksien ymmärtämistä sekä oman toiminnan kehittämistä ja itsearviointikykyä. Opettajan rooli kognitiivisen käsityksen mukaan on opiskelua ohjaava ja on tärkeää luoda hyvä vuorovaikutussuhde opiskelijan kanssa. Omalla työuralla on tullut useampiakin mahdollisuuksia päivittää osaamista niin assimilaation kuin akkommodaation kautta. Tietoteknisten työvälineiden jatkuva kehittyminen vaatii tietojen jatkuvaa päivittämistä ja uuden oppimista olemassa olevaa tietämystä hyödyntäen.

Kolmannen mikro-opetustuokion aiheena oli konstruktiivinen oppimiskäsitys. Se sisältää erilaisia näkökulmia ja suuntauksia ja se kattaa kaikki oppimisnäkemykset, joissa painottuu oppijan oma aktiivinen oppimisprosessi. Oppimista pidetään tietoisena prosessina, oman osaamisen rakentamisena. Olennaista on myös osaamisen siirtäminen uusiin konteksteihin. Opettajan roolina on tarjota aineksia tiedollisten struktuurien kehittämiseen. Opettajan tehtävä on tuntea opiskelijat ja tukea heidän oppimistaan. Oppijan rooli on tavoitteellinen ja aktiivinen ja olennaista on ymmärtämyksen rakentaminen. Oppiminen vaatii itseohjautuvuutta ja reflektion rakentamista.

Sosiokonstruktivismissa tieto rakennetaan sosiaalisessa ympäristössä ja siinä keskitytään sosiaaliseen tasoon tiedon muodostamisessa. Oppimisympäristöllä on suuri merkitys oppimisen kannalta. Oppimiseen hyödynnetään sosiaalista vuorovaikutusta ja asiantuntijuutta, lisäksi oppijalta odotetaan sosiaalista aktiivisuutta.

Neljäs mikro-opetustuokio oli sinällään erilainen, että se oli toiminnallinen harjoitus ryhmätyönä. Aiheena oli kokemuksellinen oppiminen ja lähestyimme aihetta Kolbin kehäteorian mukaan. Kiersimme teorian mukaisesti neljässä eri pisteessä, joissa toinen opiskelijaryhmä opetti meille eri vaiheita Kolbin mallista. Näin pääsimme sekä oppijan että oppijan rooliin jokaisella pisteellä. Kokemuksellisessa oppimisessa keskeistä on oppimisen syklisyys ja oppimisen jatkuva kehittyminen ja syventyminen. Kokemuksellinen oppiminen muodostuu tiedostetusta ja tiedostamattomasta oppimisesta. Ensimmäinen oppimisen vaihe on välitön omakohtainen kokemus ja se on oppimisen perustus. Näitä omia kokemuksia ja käsityksiä asiasta käydään oppimistilanteessa läpi opettajan johdolla. Toisessa vaiheessa reflektoidaan eli tehdään kriittistä pohdiskelevaa havainnointia omista kokemuksista yhdessä muiden kanssa avartaen näin omia käsityksiä asiasta. Näiden kautta luodaan uusia käsitteitä, malleja ja teorioita. Kolmannessa vaiheessa eli abstraktissa käsitteellistämisvaiheessa pyritään luomaan uusia teorioita ja malleja. Tämä vaihe on hyvin systemaattinen ja siinä haetaan teoreettista tietoa asiaan liittyen. Neljännessä vaiheessa testataan luotuja malleja ja kokemuksia käytännössä. Tämä aktiivisen ja kokeilevan toiminnan vaiheen mahdollisuutena on myös vaikuttaa ihmisiin tai muuttaa tietoa tarvittaessa. Tällä viimeisellä pisteellä kirkastui minulle ajatus, kuinka tämä kokemuksellinen oppiminen on nähtävissä teknisessä tuotekehitysmaailmassa, jossa olen työskennellyt yli vuosikymmenen.

Kellon kiitäessä omaa vauhtiaan jouduimme kiristämään loppupäivän tahtia ja teimme nopean pintaraapaisun oppimisstrategioihin ja oppimisen ohjaamiseen. Oppimisstrategioihin olisi tarkoitus tutustua myöhemmin lisää paremmalla ajalla. Oppimisen ohjaamisella tarkoitetaan kaikkia keinoja, joilla opettaja voi motivoida ja kannusta opiskelijaa oppimaan. Hyvä ohjaaja on kiinnostunut opiskelijasta, on läsnä ja pystyy dialogiin hänen kanssaan. Kävimme myös keskustelua erilaisista oppimistyyleistä ja totesimme, että jokaisen on löydettävä oma tapansa oppia, ei ole olemassa yhtä kultaista keskitietä.

Päivän päätteeksi teimme ryhmäharjoituksen, jonka teimme näyttelykävelyn muodossa. Pohdimme sen kautta, kuinka opettajan oppimiskäsitys vaikuttaa opetuksen suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin ja oppimisen ohjaamiseen. Jakauduimme ryhmiin aiempien MO- tuokioiden opettajien kanssa ja ryhdyimme työstämään asiaan, kun oppimiskäsityksen näkökulmasta. Koostimme pohdinnan tulokset postereiksi, jotka sitten esitimme kanssaopiskelijoille. Näyttelykävely –menetelmä on hyvä pohdintatapa, mutta vaatii myös asiantuntijuutta, jotta keskustelu pysyy oikeassa asiassa eikä lähde rönsyilemään sivupoluille. Voisin kuvitella, että menetelmää voisi hyödyntää ryhmän osaamistason kartoittamisessa tai osaamisen kehittämisessä. Toimiakseen hyvin tämä yhteistoiminnallinen menetelmä vaatii sen, että ryhmän jäseniä on yhtä paljon kuin on ryhmiä. Lisäksi ensimmäisen asiantuntijapohdinnan jälkeen ryhmät tulisi jakaa uudelleen, jotta asiantuntijuutta voitaisiin jakaa tasapuolisesti ja tehokkaasti.

Kaiken kaikkiaan todella asiapitoinen ja tiivis paketti heti viikon alkuun. Paljon sulattelemista ja asian sisäistämistä on siis juhannuksen pyhille luvassa, kun jo maanantai lähti näin tehokkaalla paketilla liikkeelle.

Edit: Tulevien opettajan tehtävieni kannalta on tarpeellista selvittää opiskelijoiden lähtötaso ennen kuin opetusta voi lähteä suunnittelemaan. Uuden ryhmän kanssa vie lisäksi aikaa selvittää kunkin opiskelijan tehokkaimmat oppimistavat, mutta keskusteluiden ja tutustumisen kautta pystyn etenemään askel askeleelta kohti sopivimpia opetusmenetelmiä. Pyrin huomioimaan opiskelijan koko opiskeluprosessin ajan ja olen kiinnostunut hänen etenemisestään. Ilman jatkuvaa vuorovaikutusta ja keskustelua haluttua oppimistulosta tuskin syntyy. Minun pitää olla jatkuvasti kiinnostunut prosessista ja ohjata opiskelijaa koko ajan. 

Toivottavasti pystyn hyödyntämään mahdollisimman paljon konstruktiivisen oppimiskäsityksen piirteitä omassa työssäni, sillä toiminen esim. ohjelmistoalalla on hyvin luovaa ja erittäin vaikeaa opettaa perinteisessä luokkaympäristössä. Työelämä vaatii jo nykyisin erilaisten portfolioiden tai työnäytteiden esittämistä työnhakuvaiheessa, joten opiskelijatkin on hyvä totuttaa osoittamaan osaamisensa käytännön tehtävien kautta.