APE11 - ryhmätöiden teemoja ja ammatillista pedagogiikkaa

APE 11-päivänä osa ryhmästämme oli koululla ja osa AC-yhteyden päässä kotona/työpaikalla. Itse olin yhteydessä AC:n kautta, koska ryhmämme kokoontuu muutenkin verkon kautta. Itsestäni verkko-opetus ei edelleenkään istu hyvin olisi aihe sitten mikä hyvänsä. Kannatan siinä mielessä aitoa kanssakäymistä, mikäli se vain suinkin on mahdollista. Mutta ne säästöt ja toiminnan tehostaminen...

Rouhaisimme pintaa tulevien opetustuokioiden aiheista: kansainvälisyys ja monikultturisuus, yrittäjyyskasvatus, työelämälähtöisyys, kestävä kehitys ja erityiskasvatus. Opetustuokiot kustakin aiheesta ovat 2x45 min, mikä on huomattavan vähän aiheiden laajuuteen verrattuna. Haasteena on siis nostaa ylös tärkeimmät asiat opetustuokioon ja kerätä riittävän hyvä oheismateriaaliaineisto optimaan myöhemmin tutustuttavaksi. Erityiskasvatuksen aihe on itselleni täysin vieras, onhan kasvatus ilman erityispiirteitäkin vielä uutta ja ihmeellistä. Onneksi ryhmästämme löytyy asiantuntemusta ja käytännönkokemusta aiheesta. Itse saakin tehdä valtavan loikan mukavuusalueen ulkopuolelle (sinne missä sitä oppimista tapahtuu). Alkuperäisenä ajatuksena minulla oli ottaa valinnaisaineena erityiskasvatuksen kurssi, mutta saa nähdä mitä sen suhteen nyt sitten tekisi. 

Katsoimme videon, jossa pohdittiin mitä ammattipedagogiikka on. Mitään yksiselitteistä selitystä asialle ei ole. Se on virran ja muutosten mukana kulkemista ja muutoksiin vastaamista. Se on oppijan tukemista ja auttamista saavuttamaan kaikki ne tiedot, taidot ja asenteet, joita ammatissa toimimiseen vaaditaan. Olennaista ammattipedagogiikassa on myös se, että oppija ammatissa toimimisen ja kehittymisen taitojen lisäksi elinikäisen oppimisen avaintaidot. Ammatillisen opettajan vaelluspolku ei ole helppo, itsensä joutuu haastaamaan usein ja erilaisten asioiden äärellä. Se on myös opettajalle oivaltamista sekä hankaluuksien ja ongelmien voittamista.

Yhteisen osuuden jälkeen pidimme erkka-ryhmämme kanssa pikaisen suunnittelupalaverin, jossa aloitimme aiheemme pohdintaa ja sovimme ensimmäisestä varsinaisesta suunnitelupalaverista ensi viikolle. Ensi viikon perjantaina pitäisi jo olla toteutussuunnitelma olemassa, kun käymme sitä läpi tutorimme kanssa.

Toiveiden mukaisia ryhmätöitä

Viimeisillä APE-opintojemme lähiopetuskerroilla on tarkoitus pitää ryhmien valmistelemia opetustuokioita. Saimme esittää toiveemme ryhmän aiheesta, kukin siis kaksi suosikkiaan aiheeksi. Lisäksi pohdimme, että koska meidän ryhmässämme on useampi kauampana asuvaa, olisi järkevää tehdä yksi ryhmistä ns. AC-ryhmäksi, joka kokoontuu verkon välityksellä työstämään omaa ryhmätyötänsä. Ryhmät sitten jaettiinkin, mutta muutamien toiveita ei oltu huomioitu, vaan heille oli annettu aiheet, jotka eivät ilmeisesti olleet saaneet niin suurta suosiota kuin toiset. Osa ryhmästä siis tekee ryhmäopetustuokion aiheesta, jotka ovat heidän mukavuusalueellansa tai muuten mielenkiinnon kohteena, osa taas aiheesta, joka ei ollut toiveiden joukossa. 

Tästä heräsikin sitten kysymys, että kuinka tällaiset tilanteet ratkaistaan oikeasssa elämässä. Siis siellä opetustyössä, josta minulla ei siis ole kokemusta. Omasta näkökulmastani tuntuisi, että opettaja ei voisi tehdä tälläistä epätasapuolista ratkaisua, jossa toisten toiveet toteutuu ja toisten ei. Pitäisikö siis olla kaikille epäreilu ja esimerkiksi arpoa ryhmät ja aiheet. Millainen vaikutus opiskelijan motivoitumisen kannalta on sillä, että hän lähtee tutkimaan aihetta, josta ei ehkä ollut niin kiinnostunut? Varsinkin, kun ensin oli mahdollisuus esittää toive aiheesta. Onko reilua laittaa opiskelijat tällaisessa tilanteessa samalle viivalle, kun arvioidaan heidän onnistumistaan? Ovatko opiskelijoiden lähtötaso huomioitu, mikäli toiset liikkuvat mukavuusalueellaan ja toiset ovat epämukavuusalueensa äärilaidoilla? Loppujen lopuksihan eniten oppia saa se, joka ei työskentele siellä omalla mukavuusalueella. Mutta osaako opiskelija arvostaa tätä oppimismahdollisuutta vai iskeekö takaraivon epäoikeudenmukaisuuden tunne läpi vieden sen pienenkin oppimismahdollisuuden?

Onko yhteisissä pelisäännöissä määritetty, kuinka toimia hankalissa tilanteissa? Opettajan työyhteisötaidot ovat siis pelissä  kaikissa valintatilanteissa. Kuinka pysyä korrektina ja oikeudenmukaisena kaikkia kohtaan, ilman lellikkejä ja heittopusseja? Jos joutuu tekemään vaikeita valintoja ja olemaan epäreilu, olemassa olevat pelisäännöt antaisivat mahdollisuuden tukeutua johonkin, jolla perusteella valinnat ja ratkaisut tehdään.

Some-Noviisista Some-Ekspertiksi

Niinhän siinä sitten kävi, että kun lähdin hakemaan Some-Noviisin titteliä, niin innostuin kerämään 25 merkkiä, jotka oikeuttavat Some-Ekspertti titteliin. Koko osaamispisteiden kerääminen oli pelillistettyä oppimista ja todella koukuttavaa. Kunpa kaikki opiskelu ja uuden oppiminen olisi yhtä kiinnostavaa :). Opittuja taitoja  ja ennen kaikkia kaikkia uusia työkaluja on helppo lähteä hyödyntämään omassa opetustyössä. Keräsin osaamismerkeistä sellaisen kokonaisuuden, jonka pystyy suorittamaan ilman, että toimii  varsinaisessa opetustyössä ja -organisaatiossa. Kehittäjän tasolle jatkaminen voisi olla mahdollista, mutta mielestäni se vaatisi oikeasti opetustyössä toimimista, jotta voisi lähteä oman työorganisaation tvt-kenttää kehittämään. Pelkällä ajatustasolla kehitystyö ei tuottaisi hedelmää. Mutta ehdottomasti nämä opitut taidot ovat tarpeen erityisesti nuorten kanssa toimiessa. Kehitys kehittyy niin hurjaa vauhtia, että oman tvt-osaamisen ylläpitäminen vaatii panostusta. Kuinka löytää ne toimivimmat ratkaisut oman opetuksen tueksi.

APE10 - Oman osaamisen kehittyminen

POFO II-pysäkki. APE10-päivän aiheena oli oman osaamisen kehittyminen.

Miten kuvaan osaamisen kehittymistä portfoliossa?

Miten kehitetään ja dokumentoidaan omaa osaamista portfolion avulla?

Miten annan rakentavaa ja kehittävää vertaispalautetta portfoliosta?

Olemme kuvanneet oman osaamisemme kehittymistä tässä portfoliossa heti ensipäivistä alkaen. Koska minulla ei ole aiempaa kokemusta opettamisesta, on asioiden prosessointi huomattavasti hitaampaa ja reflektointi on vaikeampaa verrattuna siihen, jos minulla olisi jo jotakin kosketuspintaa opetusmaailmaan. Jotakin ideoita ja ajatuksia teemojen pohjalta on toki noussut, mutta kokemuksellisuudella on suuri merkitys koko kuvan rakentamisen kannalta. Jos vaikkapa tällä hetkellä ajattelee, että jokin opetusmenetelmä olisi toimiva ja hyvä, voi se olla täysi susi, kun ei etukäteen tiedä millainen opetettava aihe tai opiskelija-aines on. Mutta voihan näitä asioita ajatustasolla kokeilla ja pohtia niiden toimivuutta. Palaute on kyllä tärkeä osaa oman toiminnan reflektointia. Oma vertaispalautteen antaja on onneksi henkilö, joka antaa palautteen ajallaan ja erittäin kannustavalla otteella. Itsekin olen pyrkinyt siihen, että annetuista aikatauluista pidetään kiinni. Tulevana opettajanakin joudun pitämään kiinni siitä, että opiskelijoille annetut aikataulut esim. tehtävien suhteen pitävät puolin ja toisin.

Teimme harjoituksen osallistavalla Bonon hatut- opetusmenetelmällä (Edward de Bono ). Menetelmän tavoitteena on monipuolistaa ajattelua prosessissa. Menetelmässä ryhmän jäsenillä on kuvitteelliset hatut, jotka edustavat tiettyä väriä. Tämä väri kuvastaa kunkin ryhmän jäsenen roolia ryhmässä. Musta vastustaa, vastarannan kiiski, kritisoi, mutta perustelee oman kantansa. Keltainen on positiivinen, optimistinen ja maalailee ihannekuvia, ei huomaa sudenkuoppia. Valkoinen on positiivinen, objektiivinen ja perustaa näkemyksensä faktoihin. Vihreä on luova ja idearikas, joka hakee uusia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Punainen on tunteellinen, reagoiva ja  luottaa intuitioon. Sininen on järkevä ja omistaa laajan kokonaisnäkemyksen, on orkesterinjohtaja. Menetelmän avulla voidaan pakottaa ihmiset välillä ajattelemaan asiaa eri tavalla kuin normaalisti. Irrottautumaan omasta tavastaan ajatella ja mahdollisesti nähdä uusia aspekteja aiheen ympäriltä. Itselläni oli harjoituksessa punainen hattu, joka ei ehkä kuvaa ”työminäni” ajattelutapaa. Mutta oli ihan mielenkiintoista kokeilla elää hetki tunteella, kun yleensä elää jalat tiukasti maassa ja faktoihin perustuen. Menetelmää voisi kokeilla opetustyössä ja tietenkin ihan työyhteisön kehittämisessäkin.

Iltapäivän aiheena oli opetusharjoitteluun orientoituminen ja näyttöportfolion tekeminen.  Opetusharjoittelussa on kaksi vaihtoehtoa, ohjattu opetusharjoittelu ja osaamisen osoittaminen työssään, joista ensimmäinen vaihtoehto on minun tapani suorittaa opetusharjoittelu. Jouduin olemaan pois eniten minua koskevan osuuden, mutta onneksi opintosihteeriltä varmasti saa tukea, kun opetusharjoittelu tulee kohdallani ajankohtaiseksi. En koe, että minulla olisi mikään kiire suorittaa opetusharjoittelua heti, ehkä on parempi sulatella tätä APE-kokonaisuutta ja hankkia lisää teoreettista osaamista valinnaisten opintojen kautta. Tärkeä osa koko harjoitteluprosessia on kuitenkin ydinsuunnitelman laatiminen ja se työ pitäisikin aloittaa hyvissä ajoin ennen varsinaista harjoittelua.  Ydinsuunnitelmassa pitäisi pohtia niitä mahdollisia osaamisvajeita, joita harjoittelussa lähdetään täydentämään. Vaikka varsinaista harjoittelua en  vielä hetkeen aloitakaan, pitäisi alkaa pohtia, mikä voisi olla opetuskokonaisuus/aine, jota voisin opettaa ja missä tämän opetusharjoittelun voisi suorittaa. Jos tuntuu, että joudun täysin solmuun tämän asian kanssa, täytyy ottaa yhteyttä tutoriin ja opintosihteerin, ehkä sitten yhdessä löydämme sopivan vaihtoehdon.

Näyttöportfolio on sitten näiden opintojen kliimaksi, joka koostuu kirjallisesta osuudesta ja näyttötilaisuudesta, jossa kehitys ammatilliseksi opettajaksi tulee näkyväksi muille. Sen tarkoituksena on arvioida omaa osaamista suhteessa ammatillisen opettajan ydinosaamisalueisiin.