APE9 - Oppimisen ja osaamisen arviointia

APE9-päivä aloitettiin opiskelijoiden pitämällä MO-tuokiolla. Päivän aiheeseen liittyen opiskelijat kertoivat ammattitaidon arvioinnista näyttötutkintotilaisuuden muodossa draamaa hyväksi käyttäen. Näyttötutkintotilaisuudessa on tarkoitus arvioida miten on tehty ja millä perusteella on tehty. Arvioinnin kohteena ei siis ole arvioida sitä, mitä on tehty. Arviointitilaisuudessa mukana oli opiskelijan lisäksi työnantajan edustaja, työntekijöiden edustaja, näyttömestari sekä opettaja. Työnantaja katsoo tilannetta omasta näkökulmasta, työntekijän edustaja arvioi pärjääkö töissä, joita työpaikalla tehdään. Näyttötutkintomestari arvio perustuuko annettu näyttö tutkinnon perusteisiin. Erittäin hyvä johdatus osaamisen arviointiin ja osaamisen osoittamiseen näyttöjen kautta. Oli minulle itselleni täysin uutta asiaa ja ehkä pieni kiinnostus näyttötutkintomestarikoulutukseen heräsi samalla.

Kahvitauon jälkeen saimme ohjeistusta tulevaa oppimisprosessin pohdintaa varten. APE-opintojen alkutaival on sisältänyt paljon asiaa ja nyt olisi aika reflektoida opittua omaan (tulevaan) opetustyöhön. Tästä pohdinnasta tulemme saamaan kirjallisen palautteen ja samalla pääsemme itse harjoittelemaan kirjallisen palautteen antamista, mikä on opettajana toimimisen kannalta keskeisiä tehtäviä. Haastava pari viikkoa luvassa, kun teksti pitäisi saada vertaisparin luettavaksi. Kuinkahan se taas kirjoittaminen taas näin pitkän tauon jälkeen lähtee käyntiin.

Tämän jälkeen lähdimme tutustumaan päivän aiheeseen oppimisen ja osaamisen arviointiin opettajien johdolla. Päivän teema on pohtia, mitä arviointi on ja miten arvioidaan, millainen arviointi edistää oppimista. Lisäksi päivän teemana on tutustua erilaisiin arviointimenetelmiin. Kävimme pariporinana keskustelua arviointitilanteesta, jossa olimme olleet osallisena. Itselläni kokemusta on ollut lähinnä arvioitavana olemisesta, onneksi pariporinakaverillani oli myös kokemuksia arvioijana olemisesta. Arviointitilanteilla voi olla suuri merkitys ihmisten osaamisen kehittymisen, ammatinvalinnan, oman minän muodostaminen… jne. kannalta suuri merkitys. Tämä tosiasia tuo esiin osaamisen arviointiin liittyvän vastuun ja oikeudenmukaisuuden merkityksen. Siihen työhön on siis syytä panostaa tulevana opettajana. Arviointi/palaute on tuttua myös työelämän puolelta ja nykyään palautetta annetaan ja pyydetään enemmän kuin aiemmin esim. kehityskeskusteluiden kautta.

Arvioinnin viitekehys muodostuu ohjauksesta ja kritiikistä, oikeudenmukaisuudesta sekä huolenpidosta. Tästä kolmiosta tuli mieleen hyvän esimiehen ominaisuudet, jonka tulisi toimia oikeudenmukaisesti, ohjata ja antaa palautetta sekä pitää huolta ja kannustaa työntekijää. Kaiken kaikkiaan nämä taitaa olla hyvän yhteisötoiminnan elementtejä. Ei siis olla mitenkään uudella ja erikoisella osa-alueella vaan arvioinnin pitäisi kohdata yleisen käsityksen ja hyvien tapojen kanssa. Opettajan työssä on vain haasteena pohjata arviointia annettuihin kriteereihin eikä antaa pelkästään laadullista palautetta.

Toisen asteen koulutuksen arvioinnin kokonaisuus muodostuu osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta (aiemmin hankittu osaaminen), oppimisen arvioinnista (oppimisprosessi) ja osaamisen arvioinnista (mitä osaa oppimisen jälkeen). Oppimista arvioidaan suullisesti tai kirjallisesti, osaamista taas arvosanan muodossa todistuksessa. Ammattikorkeakoulussa arviointi perustuu opintojakson osaamistavoitteille ja arviointitiedoille. Opiskelija osoittaa oman osaamisensa sen mukaan, mitä opetusjaksokuvauksessa ja sitä tarkentavassa toteutussuunnitelmassa kerrotaan. Tällöin mitataan osaamistavoitteiden, joita opintojaksolle on määritetty, saavuttamista.  Ammatillisessa koulutuksessa voidaan käyttää tenttejä oppimisen arviointiin. Tällöin tenttiä ei arvioida numeerisesti vaan sanallisen palautteen kautta. Ammattikorkeakoulussa sen sijaan oppimista ja osaamista arvioidaan samalla kertaa esim. tentin avulla.

Palasimme vielä APE8-päivän viimeiseen harjoitukseen. Keskustelimme toimintakulttuurin vaikutuksesta opetuksen suunnitteluun. Oppilaitoksen strategialla, tavoitteilla ja yhteisillä arvoilla on merkitystä, kun uusi opettaja aloittaa työyhteisössä työskentelyn ja pystyy ottamaan jo olemassa olevat ”perinteet” huomioon. Itse en ole toiminut opetustehtävissä, joten oppilaitosmaailman toimintakulttuuri on vielä vieras. Omassa työssäni olen huomannut toimintakulttuurien vaikuttavan suuresti ihmisten työskentelymotivaatioon. Joskus voi olla vaikea päästä osaksi työyhteisöä mikäli työyhteisö on hyvin sulkeutunut ja toiminut hyvin pitkään yhdessä. Olen työskennellyt asiakkaan tiloissa, jolloin olen saanut nähdä ikään kuin ulkopuolisena työyhteisön toimintakulttuurin heikkouksia ja vahvuuksia. Jokaisesta työyhteisöstä löytyy niitä, jotka haluavat ja sopeutuvat muutoksiin, mutta jostakin syystä mieleen jäävät ne, jotka haluavat pitää vanhasta tiukasti kiinni ja torjuvat kaiken uuden. He pitävät tiukasti kiinni omasta tiedostaan eivätkä halua jakaa sitä muille. Tämä käytös hidastaa usein kehitystä ja myrkyttää työilmapiiriä.

Opetuksen työkulttuurit vaikuttavat opettajan mahdollisuuksiin toimia pedagogisesti työyhteisössä. Työkulttuurit voidaan jakaa: individualistinen eli yksilöllinen työkulttuuri, teennäinen kollegiaalisuus, yhteistoiminnallinen/ yhteistyöllinen, balkanisoitunut työkulttuuri ja liikkuva mosaiikki, jossa jaetaan osaamista. Individualistinen työkulttuurissa opettaja pelkästään toteuttaa opetusta esim. jonkin sovitun mallin mukaan ja on hyvin rajoittunutta. Opetuksessa ei juurikaan ole kehitystä vaan jäädään pyörimään tiettyjen rutiinien ympärille. Teennäiselle kollegiaalisuudelle on ominaista, että opettajat toimivat yhteistyössä vain pakosta tai koska heillä on velvollisuus niin toimia. Opettajat eivät pääse osallistumaan päätöksentekoon asioista, jotka koskevat heidän työtään. Yhteistoiminnallinen työkulttuuri edistää opetuksen ja oppimisen kehittymistä. Opettajat ovat merkittävässä roolissa kehittämässä työtä ja opetusta toteutetaan tiiminä. Balkanisoituneessa työkulttuurissa saman alan opettajat tekevät yhteistyötä keskenään ja toimivat erillään muista tiimeistä ja työryhmistä. Tietoa ei jaeta muille ja omaa asiantuntijuutta varjellaan viimeiseen asti. Liikkuvan mosaiikin työyhteisö on ideaalinen tapaa ottaa vastaan ja jakaa asiantuntijuutta. Tällöin osaamisen opettaminen on opetuksen keskiössä.

Tutustuimme nopeasti vielä ydinainesanalyysiin. Tämän menetelmän avulla opettaja voi suunnitella omaa opetustaan niin, että keskitytään tutkintovaatimuksen, opetussuunnitelman ja käytettävissä olevan ajan suhteen olennaisimpiin asioihin. Opiskelijan kannalta se on taas opintokokonaisuuden ytimen ymmärtämistä, opiskeluun liittyvien valintojen selkeyttämistä sekä omien tiedollisten ja taidollisten tavoitteiden selvittämistä. Ydinaines (80% osuus) on tietoutta, joka on välttämätöntä hallita jatkon kannalta. Sen ymmärtäminen mahdollistaa laajentavan ja syventävän tiedon hankkiminen.  Täydentävää (15%) tietoutta on tieto, joka tuo lisää teoreettisia yksityiskohtia ja selventää sovelluksia, jotka ovat harvinaisempia. 5% on erityistietämystä, jolla voidaan syventää opetettavan alueen hallintaa.

Ape9-päivän lopuksi kokoonnuimme learning cafen merkeissä pohtimaan:

-Millaista on kannustava ja motivoiva palaute sekä milloin kannustavaa palautetta tarvitaan?

-Miten voin opettajana edistää opiskelijan itsearviointitaitojen kehittymistä?

-Millaiset oppimisen arvioinnin menetelmät tukevat opiskelijan oppimista?

-Millä tavalla voidaan edistää opiskelijan osaamisen arvioinnin oikeudenmukaisuutta ja luotettavuutta?

Opettajan olisi hyvä antaa opiskelijalle palautetta tukeakseen hänen oppimistaan ja ohjatakseen oppimisprosessia oikeaan suuntaan. Pienellä kannustuksella oikeassa paikassa voi olla mittaamattoman suuri merkitys – myös mikäli se jätetään antamatta. Palautteen tulisi olla välitöntä ja rehellistä, ”ihan hyvä” –palaute ei rakenna kehitystä oikeaan suuntaan, koska ei tiedetä, mikä oli huonoa, mikä hyvää. Palautteen antamisella on merkitystä myös opiskelijan itsearviointitaitojen kehittymisen kannalta, mikäli ei pysty arvioimaan toisen toimintaa, on vaikeaa arvioida ja suhteuttaa omaa toimintaa ja osaamista. Opettajan tulisi ohjata myös arviointitaitojen kehittymistä. Opiskelijan oppimista voidaan arvioida esimerkiksi oppimispäiväkirjojen, portfolioiden tai testien muodossa. On vain löydettävä ne kehityspisteet, joista voidaan havaita, että oppimista on tapahtunut. Osaamisen arvioinnin oikeudenmukaisuus ja luotettavuus herätti keskustelua, koska osaamisen arviointiin liittyy usein arvioijan subjektiivinen näkemys asiasta. Kuinka voidaan osaaminen voidaan nostaa itsessään arvioitavaksi ilman, että arvioijan tai arvioijan henkilöllisyydellä olisi merkitystä. Jouduin lähtemään hieman kesken tulosten purkamisen työmaalle, mutta kaiken kaikkian hyvä kahden päivän sessio opetuksen suunnittelusta ja osaamisen arvioinnista. Paljon uutta tietoa ja opettajan työn keskeisimpiä asioita.