Vaihtoehtopedagogiikkaa ja digitalisaatiota

Pitkä ja kuuma (hehheh) kesä on takana on aika taas alkaa suunnata ajatuksia opintoja kohti. Tämän aamun Kalevassa ollut Fingerpori nostatti hymyn huulille ja ajatukset pedagogiseen maailmaan ja oppimisympäristöihin. Millaista opetusta itse odottaa saavansa ja millaista opetusta itse haluaisi toteuttaa omassa työssään opettajana? 

Usein omissa opiskeluissani (ja ehkä joskus työelämässä) on voinut tulla tuollaisia tilanteita, joissa on tuntunut, että olisi uimataidottomana heitetty altaan syvään päähän. Mutta oppiiko sillä tavalla loppujen lopuksi muuta kuin sen välttämättömimmän? Mikä oppimistavoite olikaan ja mikä on riittävä osaamistaso, joka halutaan saavuttaa? Mikäli tavoitteena oli vain selvitä hengissä, niin tapa voi olla ok tai sitten todellakaan ei. Jos mukaan annettaisiin kellukkeita, apuvälineitä, oppiminen voisi olla vähemmän pelottavaa ja olisi helpompaa kokeilla omia rajojaan ja mahdollisesti yrittää parantaa omaa suoritustaan. Opettajan työssä on tärkeää tunnistaa oppijan olemassa oleva osaamistaso ja tarjota soveltuvimmat oppimisvälineet ja opetustavat.

Kesän aikana uutisotsikoissa on pyörinyt yhä enemmän digitalisointi ja siihen liittyvät panostukset yritysmaailmassa. Tuotteet ja palvelut halutaan muuttaa digitaaliseen maailmaan vastamaan asiakkaan tarpeita. Iso haaste opetusmaailmassa on pysyä digitalisaation ja teknologiakehityksen perässä. On pakottava tarve löytää oikeita työkaluja, jotta oppiminen olisi yksilöllistä yhteisöllisyyttä unohtamatta. Yhä enemmän on tarvetta viedä opetusta suuntaan, jossa perehdytään ilmiöihin moniammatillisesta näkökulmasta, yhdessä oppien ja tietoa jakaen. Tulevaisuudessa tarvitaan moniammatillista osaamista. Elinikäinen oppiminen ja oman osaamisen kehittäminen korostuvat, sillä yhä harvempi pystyy pysymään samassa ammatissa koko työuraansa. On siis tärkeää myös ylläpitää oppijan intohimo tekemäänsä asiaan ja halu oppia ja kehittää itseään.