APE4 - Oppiminen ja sen ohjaus

APE4 päivän aiheena oli oppiminen, oppimisen ohjaaminen ja erilaiset oppimiskäsitykset.

Opettajan ja opiskelijan yhteistyö rakentuu opettajan opetusteoista ja opiskelijan oppimisteoista. Näistä seuraa oppimistulos, joka sisältää osaamista ja asiantuntemusta. Oppimistulos voi olla haluttu tai muuttunut ajan kuluessa oppimisprosessin edetessä.

Bloomin taksonomiaa käytetään osaamisen tason määrittämiseksi. Sen mukaan osaaminen voidaan jakaa kuuteen tasoon.

* Ymmärtää 

* Soveltaa

* Analysoida

* Soveltaa

* Analysoida

* Syntetisoida

* Arvioida

Tietämisen taso on asioiden muistamista sellaisena kuin ne on opetettu, ulkoa oppimista. Tällä tasolla asioita ei kuitenkaan vielä ymmärretä, vaan on siirryttävä oppimisessa seuraavalle tasolle ymmärtämisen ja tulkinnan tasolle. Seuraavalla tasolla opittua pystytään soveltamaan ja käyttämään oikeissa erilaisissa tilanteissa. Analysoinnin tasolla tieto pystytään pilkkomaan pienempiin kokonaisuuksiin ja pystytään ymmärtämään näiden kokonaisuuksien suhteet. Syntetisoinnin tasolla olemassa olevan tiedon pohjalta voidaan lähteä rakentamaan uutta. Viimeisellä arvioinnin tasolla opittua asiaa on mahdollista arvioida ja se sisältää kaikki edeltävät tasot.

Oppimisen kokonaismalli koostuu alkukäsityksestä ja taustatekijöistä, joista oppimisprosessin kautta päästään oppimistuloksiin. Oppimisen kannalta ihmisen motivaatiolla on suuri merkitys. Motivaation perustekijät muodostuvat ihmisen itsemääräämisen tarpeesta, kompetenssin kehittämisestä ja osoittamisesta sekä yhteenkuuluvuuden tunteesta.  Opiskelijan opiskelukyvyllä on suuri merkitys oppimisprosessin kannalta. Kävimme ryhmissä läpi näitä opiskelukyvyn osa-alueita, joiden tulee olla kunnossa, jotta oppimisprosessi olisi optimaalinen. Mikäli joku osa-alue on heikoilla, heikentää se oppimiskykyä ja voi vaikuttaa oppimiseen todella lamaannuttavastikin. Opettajan innostus omasta aineestaan tarttuu opiskelijaan, joten opettajan motivoituneisuus näkyy suoraan myös oppimistuloksissakin. Toivottavasti itse pystyn lopettamaan opetustehtävät siinä vaiheessa, jos oma innostus omaan alaan ja aineeseen lopahtaa enkä vierittää ongelmaani muiden harteille.

Pedagogisen kolmion mukaan opetuksessa huomioidaan opiskelijan lähtötaso opetettavan asian suhteen. Opettajan on selvitettävä opiskelijan lähtötaso, jotta voidaan opettaa niin, että opiskelijan motivaatio pysyy yllä ja oppiminen on mahdollista. Tämän kautta opettaja voi henkilökohtaistaa ja sopeuttaa opetusta. Opetus on muokattava lähtötason mukaan sopivalle tasolle ja opetukselle on löydettävä hyöty, jonka opiskelija opinnoillaan saavuttaa. Opetuksen taso ei kuitenkaan voi mennä ryhmän heikoimman lenkin mukaan, vaan on pohdittava sopiva alkutaso, joka palvelee mahdollisimman monia. Opiskelija on pidettävä toiminnassa sopivissa määrin ja tekemisen on oltava mielekästä. Oppimista arvioidaan ja siitä annetaan palautetta koko oppimisprosessin ajan. Näin sopiva viretaso pysyy yllä sekä syntyy oppimistekoja ja opiskelija oppii. Arviointia tarvitaan motivaation ylläpitämiseksi ja osaamistason saavuttamiseksi. Sen avulla arvioidaan opiskelijoiden oppimistulosta ja opettaja saa palautetta esim. käyttämänsä opetustavan toimivuudesta. Opettajan tavoitteena on saada aikaiseksi oppimistuloksia, joten tällä arvioinnilla on suuri merkitys opettajan työn ja sen kehittämisen kannalta. Positiivisella palautteella opetustilanteessa on suuri merkitys opiskelijan oman motivaation kannustimena.

Tutustuimme myös oppimisen kehä –malliin. Sen mukaan oppiminen vaatii omalta mukavuusalueelta liikkumista lähikehityksen vyöhykkeelle tai epämukavuusalueelle asti. Epämukavuusalueella joutuu tekemään eniten työtä, mutta se tarjoaa luultavasti kaikkein antoisimman oppimiskokemuksen. Lähikehityksen vyöhyke kuvaa kehittymäisillään olevia toimintoja kohti olemassa olevaa potentiaalia. Samalla oma mukavuusalue kasvaa ja laajenee. Samalla oppimiselle syntyy kannustin. Keskustelimme myös, että opettajankin on työssään käytävä oman mukavuusalueen ulkopuolella, jotta tätä voitaisiin reflektoida työn kehittämisen tukena.

Kävimme läpi erilaisia oppimiskäsityksiä opiskelijoiden pitämien mikro-opetustuokioiden pohjalta. Neljä opiskelijaa oli koostanut tälle kerralla n. 20 minuutin pituisen opetustuokion. Oli mielenkiintoista seurata neljää erilaista opetushetkeä, joista kaikista saimme kuitenkin olennaisimman opin irti. Kiitos kaikille tämän MO –urakan aloittaneille pioneereille!

Ensimmäisen tutustuimme behavioristinen paradigmaan. Tässä opettajakeskeisessä lähestymistavassa opettaja antaa tietoa ja opiskelija imee tietoa. Behaviorismin lähtökohtana on ympäristö, jonka muutoksiin ihminen reagoi ja sopeutuu. Opetusta annetaan pieninä yksiköinä ja palaute on välitöntä. Opetuksen ja oppimistilanteen tulee olla hyvin suunniteltua ja määriteltyä. Toteutus etenee pienin askelin kohti vaikeampia osia ja opetustavoitteita kontrolloidaan usein kokeilla ja testeillä. Oppimistapahtumassa ärsykkeen ja vastineen välille syntyy kytkentä. Toimintaa suunnataan oikeaan suuntaan positiivisella palautteella. Behavioristista oppimiskäsitystä voidaan hyödyntää lähes kaikkeen ja se on selkeää ja yksinkertaista. Nykyisen käsityksen mukaan sitä kuitenkin pidetään vanhentuneena, koska se ei ota huomioon ihmisten omaa ajattelua, erityislaatuisuutta ja aktiivisuutta. Sitä voidaan kuitenkin hyödyntää edelleen oppiaineissa joka vaatii ulkoa oppimista ja tiettyjä sääntöjä, esimerkiksi kielten ja matematiikan opiskelu. Tunnistin tästä lähestymistavasta kouluaikojeni alkuvuosien opetustapaa, kertotaulujen oppimisesta sai tarroja ja muissakin aineissa opeteltiin erilaisia asioita ulkoa. Välttämättä näiden asioiden yhteyksiä myöhempään oppimiseen ei osannut silloin tai ehkä vieläkään ymmärtää. Ehkä ei tämä ei ollut monenkaan oppiaineen kohdalla kaikkein tehokkain oppimisen tapa.

Toisessa mikro-opetuskokonaisuudessa käytiin läpi kognitiivista oppimiskäsitystä. Tämän käsityksen mukaan oppiminen on prosessi, jossa aikaisempaa kokemuspohjaa ja osaamista käytetään uuden oppimisen pohjana. Opiskelijan rooli on aktiivinen. Skeemat ovat asiaan liittyviä tietokokonaisuuksia, jotka muuttuvat koko ajan oppimisen aikana. Jokaisella oppijalla on omanlaisensa skeemat riippuen omasta taustasta. Kognitiiviseen oppimiskäsitykseen liittyvät läheisesti termit assimilointi (uuden opitun asian sitoutuminen aiempaan skeemaan) ja akkommodaatio (uusi opetettu asia korvaa kokonaan vanhan skeeman). Metakognitio on tietoisuus tehtävän ymmärtämisen ja suorittamisen vaadittavista asioista. Näihin liittyviä asioita voidaan oppia ja kehittää, joten oppimista voidaan oppia. Tämä edellyttää oman osaamisen ja vahvuuksien ymmärtämistä sekä oman toiminnan kehittämistä ja itsearviointikykyä. Opettajan rooli kognitiivisen käsityksen mukaan on opiskelua ohjaava ja on tärkeää luoda hyvä vuorovaikutussuhde opiskelijan kanssa. Omalla työuralla on tullut useampiakin mahdollisuuksia päivittää osaamista niin assimilaation kuin akkommodaation kautta. Tietoteknisten työvälineiden jatkuva kehittyminen vaatii tietojen jatkuvaa päivittämistä ja uuden oppimista olemassa olevaa tietämystä hyödyntäen.

Kolmannen mikro-opetustuokion aiheena oli konstruktiivinen oppimiskäsitys. Se sisältää erilaisia näkökulmia ja suuntauksia ja se kattaa kaikki oppimisnäkemykset, joissa painottuu oppijan oma aktiivinen oppimisprosessi. Oppimista pidetään tietoisena prosessina, oman osaamisen rakentamisena. Olennaista on myös osaamisen siirtäminen uusiin konteksteihin. Opettajan roolina on tarjota aineksia tiedollisten struktuurien kehittämiseen. Opettajan tehtävä on tuntea opiskelijat ja tukea heidän oppimistaan. Oppijan rooli on tavoitteellinen ja aktiivinen ja olennaista on ymmärtämyksen rakentaminen. Oppiminen vaatii itseohjautuvuutta ja reflektion rakentamista.

Sosiokonstruktivismissa tieto rakennetaan sosiaalisessa ympäristössä ja siinä keskitytään sosiaaliseen tasoon tiedon muodostamisessa. Oppimisympäristöllä on suuri merkitys oppimisen kannalta. Oppimiseen hyödynnetään sosiaalista vuorovaikutusta ja asiantuntijuutta, lisäksi oppijalta odotetaan sosiaalista aktiivisuutta.

Neljäs mikro-opetustuokio oli sinällään erilainen, että se oli toiminnallinen harjoitus ryhmätyönä. Aiheena oli kokemuksellinen oppiminen ja lähestyimme aihetta Kolbin kehäteorian mukaan. Kiersimme teorian mukaisesti neljässä eri pisteessä, joissa toinen opiskelijaryhmä opetti meille eri vaiheita Kolbin mallista. Näin pääsimme sekä oppijan että oppijan rooliin jokaisella pisteellä. Kokemuksellisessa oppimisessa keskeistä on oppimisen syklisyys ja oppimisen jatkuva kehittyminen ja syventyminen. Kokemuksellinen oppiminen muodostuu tiedostetusta ja tiedostamattomasta oppimisesta. Ensimmäinen oppimisen vaihe on välitön omakohtainen kokemus ja se on oppimisen perustus. Näitä omia kokemuksia ja käsityksiä asiasta käydään oppimistilanteessa läpi opettajan johdolla. Toisessa vaiheessa reflektoidaan eli tehdään kriittistä pohdiskelevaa havainnointia omista kokemuksista yhdessä muiden kanssa avartaen näin omia käsityksiä asiasta. Näiden kautta luodaan uusia käsitteitä, malleja ja teorioita. Kolmannessa vaiheessa eli abstraktissa käsitteellistämisvaiheessa pyritään luomaan uusia teorioita ja malleja. Tämä vaihe on hyvin systemaattinen ja siinä haetaan teoreettista tietoa asiaan liittyen. Neljännessä vaiheessa testataan luotuja malleja ja kokemuksia käytännössä. Tämä aktiivisen ja kokeilevan toiminnan vaiheen mahdollisuutena on myös vaikuttaa ihmisiin tai muuttaa tietoa tarvittaessa. Tällä viimeisellä pisteellä kirkastui minulle ajatus, kuinka tämä kokemuksellinen oppiminen on nähtävissä teknisessä tuotekehitysmaailmassa, jossa olen työskennellyt yli vuosikymmenen.

Kellon kiitäessä omaa vauhtiaan jouduimme kiristämään loppupäivän tahtia ja teimme nopean pintaraapaisun oppimisstrategioihin ja oppimisen ohjaamiseen. Oppimisstrategioihin olisi tarkoitus tutustua myöhemmin lisää paremmalla ajalla. Oppimisen ohjaamisella tarkoitetaan kaikkia keinoja, joilla opettaja voi motivoida ja kannusta opiskelijaa oppimaan. Hyvä ohjaaja on kiinnostunut opiskelijasta, on läsnä ja pystyy dialogiin hänen kanssaan. Kävimme myös keskustelua erilaisista oppimistyyleistä ja totesimme, että jokaisen on löydettävä oma tapansa oppia, ei ole olemassa yhtä kultaista keskitietä.

Päivän päätteeksi teimme ryhmäharjoituksen, jonka teimme näyttelykävelyn muodossa. Pohdimme sen kautta, kuinka opettajan oppimiskäsitys vaikuttaa opetuksen suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin ja oppimisen ohjaamiseen. Jakauduimme ryhmiin aiempien MO- tuokioiden opettajien kanssa ja ryhdyimme työstämään asiaan, kun oppimiskäsityksen näkökulmasta. Koostimme pohdinnan tulokset postereiksi, jotka sitten esitimme kanssaopiskelijoille. Näyttelykävely –menetelmä on hyvä pohdintatapa, mutta vaatii myös asiantuntijuutta, jotta keskustelu pysyy oikeassa asiassa eikä lähde rönsyilemään sivupoluille. Voisin kuvitella, että menetelmää voisi hyödyntää ryhmän osaamistason kartoittamisessa tai osaamisen kehittämisessä. Toimiakseen hyvin tämä yhteistoiminnallinen menetelmä vaatii sen, että ryhmän jäseniä on yhtä paljon kuin on ryhmiä. Lisäksi ensimmäisen asiantuntijapohdinnan jälkeen ryhmät tulisi jakaa uudelleen, jotta asiantuntijuutta voitaisiin jakaa tasapuolisesti ja tehokkaasti.

Kaiken kaikkiaan todella asiapitoinen ja tiivis paketti heti viikon alkuun. Paljon sulattelemista ja asian sisäistämistä on siis juhannuksen pyhille luvassa, kun jo maanantai lähti näin tehokkaalla paketilla liikkeelle.

Edit: Tulevien opettajan tehtävieni kannalta on tarpeellista selvittää opiskelijoiden lähtötaso ennen kuin opetusta voi lähteä suunnittelemaan. Uuden ryhmän kanssa vie lisäksi aikaa selvittää kunkin opiskelijan tehokkaimmat oppimistavat, mutta keskusteluiden ja tutustumisen kautta pystyn etenemään askel askeleelta kohti sopivimpia opetusmenetelmiä. Pyrin huomioimaan opiskelijan koko opiskeluprosessin ajan ja olen kiinnostunut hänen etenemisestään. Ilman jatkuvaa vuorovaikutusta ja keskustelua haluttua oppimistulosta tuskin syntyy. Minun pitää olla jatkuvasti kiinnostunut prosessista ja ohjata opiskelijaa koko ajan. 

Toivottavasti pystyn hyödyntämään mahdollisimman paljon konstruktiivisen oppimiskäsityksen piirteitä omassa työssäni, sillä toiminen esim. ohjelmistoalalla on hyvin luovaa ja erittäin vaikeaa opettaa perinteisessä luokkaympäristössä. Työelämä vaatii jo nykyisin erilaisten portfolioiden tai työnäytteiden esittämistä työnhakuvaiheessa, joten opiskelijatkin on hyvä totuttaa osoittamaan osaamisensa käytännön tehtävien kautta.